Jalasten luisto

En ole ollut aktiivinen hiihtäjä sitten lapsuusvuosien, ja edelliset pari talvea ovat olleet täällä etelässä niin umpisurkeita että reen käytöstä ei ole juuri kokemuksia päässyt syntymään. Olen siis joutunut kääntymään sekä viisaampieni että Googlen puoleen selvittäessäni miten pakkanen vaikuttaa jalasten luistoon.

Hieman teoriaa: suksen, ja siis myös jalaksen, luisto perustuu liikkeen synnyttämän kitkakuumentumisen kykyyn sulattaa allaolevaan lumimassa pintakerrosta hieman, niin että jalas luistaa ikäänkuin pienen vesipatjan päällä. Liikaa pakkasta? Kitka ei riitä sulattamaan pintaa ja jalas luistaa “kuivalla lumella”. Ei hyvä. Liian lämmintä? Kitka sulattaa liikaa jäätä ja jalaksen alle muodostuukin yhtenäinen vesipatja, joka taasen hidastaa kulkua koska nesteen pintajännitys aiheuttaa kitkaan verrattavan vastuksen.

Käsittelemättömän jalaksen kannalta ideaaliulkolämpötila on käsittääkseni muutaman asteen pakkasella, eli jossain välillä +0..-5*C. Koska keinomme vaikuttaa ulkolämpötilaan ovat jokseenkin rajalliset, täytyy näiden olosuhteiden ulkopuolella turvautua voiteluun. Lainatakseni Tiede-lehden arkittelia:

Ihanteellisen kelivoitelun tavoitteena on synnyttää suksen ja lumen väliin katkonainen vesikalvo luistoa parantamaan.

Jos on liian kylmää tulee jalaksen pohjaan lisätä parafiinivoitelua. Suojasäällä taasen käytetään fluorivoidetta. Tarkemmat lämpötilat ilmenevät voiteiden pakkauksista. Meillä on käytössä kotimaiset Vauhti Ski Wax -tuotteet.

Leave a Reply