Lajitteluperuste
Kirjoittajalta jukkis

Miksi kunnon talvi on yhdestä asteesta kiinni?

Miksi kunnon talvi on yhdestä asteesta kiinni?

Rikkonaisesta talvesta huolimatta olemme saaneet treenattua koiria hyvin. Tammikuussa treeniä tuli eri metodein toistasataa kilometriä ja helmikuun alkuviikkoina harjoittelu jatkui nousujohteisena. Tällä viikolla ennusteet muuttuivat, ja ensi viikonlopun kilpailu Ohkolassa, kauden avauskilpailumme, peruttiin koska ilmeisesti lauantaihin mennessä lumet ovat muisto vain. Koirien ja kilpailijoiden turvallisuuden näkökulmasta päätös on perusteltu ja oikea.

Tämä ei ollut kuluvan kauden ensimmäinen peruttu kilpailu. Eikä todennäköisesti viimeinen. Voi olla, että monelle tiimille syyskaudesta siirrytäänkin suoraan kevätkauteen, ja talvikausi jää kokonaan väliin. Toivottavasti ensi kausi olisi toisenlainen ja pääsisimme välillä kilpailemaan lumellekin, mutta tilastojen valossa näyttää siltä että treenauksessa on parempi keskittyä sulanmaan lajeihin.

Ilmastonmuutoksesta puhuttaessa viitataan usein tilastoihin. Tilastot voivat tuntua kaukaisilta, eikä niiden merkitystä osata aina selittää. Monessa yhteydessä on kerrottu, että lämpötila on noussut yhden asteen. Ilmatieteenlaitos julkaisee dataa vuodesta 1961 alkaen. Tutustuin palvelun kautta Salon mittaustuloksiin, ehkäpä siksi että se on sijaintinsa puolesta juuri Trailwindsin kannalta relevantein vertailupiste. Keräsin numerot yhteen, ja tein niiden pohjalta seuraavan esityksen.

Tammikuun keskilämpötilat ja kumulatiivinen keskiarvo 1977-2017

Data alkaa vuodesta 1961 mutta esityksessä huomioin datan vain vuodesta 1977 alkaen jotta keskiarvolla olisi ensimmäisestä esitetystä vuodesta alkaen jotain relevanssia. Sininen käyrä kuvaa tammikuun keskilämpötilaa per vuosi, kun taas punainen kuvaaja esittää keskiarvoa alkaen vuodesta 1961. Summa summarum; tammikuun keskilämpötila Salossa mitattuna on edellisen puolen vuosisadan aikana noussut 1,07ºC.

Yhden asteen lämpötilan muutos ei tosiaankaan kuulosta pahalta. Onko sillä nyt väliä, että onko lämpötila -14ºC vai kenties -13ºC? Eipä sillä olekaan. Mutta silläpä onkin väliä, onko lämpötila -0,5ºC vai +0,5ºC. Sadejaksot osuvat yleensä matalapaineen jaksoihin, ja matalapaineen vallitsessa on keskimääräistä lämpimämpää. Yleistäen voisi sanoa sadetta tulee silloin kun on lauhaa. Viime vuosisadan alkupuolen tammikuussa se tarkoitti yleensä pikkupakkasta. Nyt se tarkoittaa yleensä suojasäätä. Tuon yhden asteen takia lumi sataa räntänä tai vetenä. Ja se puolestaan sulattaa pois senkin lumen joka saatiin maahan pakkaspäivien aikana.

Voi olla että vuosi 2017 jää meidän tiimimme osalta historiaan vuotena, jolloin valjakkourheilun talvikausi peruttiin yhden asteen takia. Kauden avaus ei ikinä tullut. Onneksi kuitenkin koirat pääsivat edes muutamaksi päiväksi jäälle nautiskelemaan pitkistä vedoista!

Valjakkourheilijoiden kansainvälinen menestys

Valjakkourheilijoiden kansainvälinen menestys

Kansainvälisen rekikoiraurheilun kattojärjestön IFSS:n talvilajien maailmanmestaruus-kilpailut Kanadan Haliburtonissa saatiin viime viikolla päätökseen, ja Suomen joukkueen kokonaissaldo kisoista oli huimat seitsemän mitalia, joista peräti kuusi kultaista. Vesa-Pekka Jurvelin toi kotiin jo 11. maailmanmestaruutensa, eli kyseessä on kansainvälisestikin kovan luokan urheilija! Valjakkourheiluliitto on seurannut blogikirjoituksissa  ja Facebookissa Team Finlandin edistystä, mutta valtamedia ei näitä saavutuksia tunnu huomioivan.

Valjakkourheiluliitto listaa sivuillaan saavutuksia. Edellisissä arvokisoissa EM-mitaleja on tullut 13 kappaletta ja MM-mitaleja yhteensä 11 kappaletta, kun huomioidaan sekä sulanmaan lajit että talvilajit. Liiton esittämät luvut pitävät sisällään vain IFSS:n alaisuudessa järjestetyt kilpailut, joten käytännössä EM-mitaleita on tullut enemmänkin, sillä kansainvälisiä kattojärjestöjä on useita. Tämä ei tee valjakkourheilun tunnettavuuden edistämisestä tietenkään helpompaa, koska asian esittäminen selkeästi vaikeutuu eri liittojen sekamelskassa. Minä pitäydyn tässä kirjoituksessa siis vain merkittävimmän, eli IFSS:n luvuissa.

Lajiliittomme VUL sai vuonna 2016 Opetus- ja Kulttuuriministeriön tukea 27.000€. Jos nykyisen tuottavuusideologian tapaisesti ajatellaan että tuella pitäisi saada menestystä, voitaisiin sanoa että OKM saa sijoitukselleen erinomaista tuottoa; 13 kansainvälistä arvokisamitalia. OKM julkaisee vuosittain myöntämänsä tukieurot ja niiden saajat. Pienten lajien piiristä löytyy varmasti muitakin erinomaisiin tuloksiin päässeitä lajiliittoja, mutta väitänpä että vain harvat pystyvät kilpailemaan valjakkourheilun kanssa. Ja harvassa lajissa menestys on niin nousujohteista kuin valjakkourheilussa.

suomalaisten menestys valjakkourheilun kansainvälisissä kilpailuissa 1989-2016

Lajin näkyvyys mediassa on kuitenkin vaatimatonta. Liiton puheenjohtajan Juha Romppasen Itäraja 2017-projekti on herättänyt kiitettävästi huomiota, ja lajimme tuntuu toistuvasti kelpaavan uutisohjelmien loppukevennysten materiaaliksi. Urheilulajina sitä kuitenkin käsitellään omien piiriemme ulkopuolella hyvin vähän. MM-kilpailuista saatua menestystä ei ole taidettu kansallisen tason lehdistössä huomioida lainkaan. Onneksi monet paikallislehdet osaavat uutisoida oman kylän onnistumisista tarkemminkin!

Miten näkyvyyttä sitten voisi parantaa? Tiedon saatavuutta tulisi parantaa, sen pitäisi olla helposti saatavilla ja ymmärrettävässä muodossa. Jos toimittajan on helppo löytää faktat, on todennäköisempää että ne tulevat myös artikkeliin oikein. Allekirjoitannut yrittää parhaansa mukaan ylläpitää ja kehittää lajista kertovaa Wikipedia-sivua, ja haastan muutkin mukaan työhön. Toivon myös, että kaikki esittämäni luvut ja muut tiedot ovat oikein, mutta jos eivät ole, pyydän asiasta paremmin tietäviä korjaamaan asiat suoraan Wikipediaan – siihen ei tarvita mitään erikoisoikeuksia!

Toinen asia on, että kun meille harrastajille tarjoutuu mahdollisuuksia puhua lajistamme, ei valita helpointa polkua ja kerrota pelkästään elämyksellisistä hetkistä koirien kanssa. Pidetään mielessä, että tämä on myös urheilua, ja sitä puolta olisi hyvä tuoda myös entistä enemmän esille!

(Otsikkokuvan on ottanut Kimmo Virkki)

Talvihuolto

Talvihuolto

Kevätsiivousta odotellessa oli tammikuussa hyvä hetki tehdä koirille ja tarhoille vähän talvihuoltoa. Kelit ovat olleet aika kurjia, ja harjoittelumahdollisuuksia on ollut laihalti, joten ylimääräistä aikaa on ollut hyvä käyttää koirien hyvinvoinnista huolehtimiseen muilla keinoin. Kun säätiedote näyttää että lähipäivinä ei voida treenata, on hyvä hetki antaa koirille luita järsittäväksi ilman ylimääräistä huolta ruoansulatusongelmista treenin yhteydessä.

Tarhakoirien osalta on tärkeää suojautua sekä ulko-, että sisäloisia vastaan. Loishäätö on siis hyvä tehdä määräajoin, jotta koirille ei tule ikäviä terveysvaikutuksia. Oma näkemyksemme on että loishäätöön käytettävää lääkeainetta on hyvä vaihdella. Eri aineet on suunniteltu eri loiskantoja ajatellen, joten vaihtelemalla käytettävää ainetta voidaan varmistua siitä, että ainakin pidemmällä aikavälillä kaikki loiskannat tulee hävitettyä. Hyviä ilman reseptiä saatavia valmisteita ulkoloisten häätöön ovat esim. Bayvantic, Exspot, Exproline vet ym. Ulkoloishäätö on hyvä pitää voimassa, jos käy esim. koiranäyttelyissä tai koirapuistoissa, jossa koirat ovat lähekkäin ja keskenään tekemisissä. Näin voidaan estää ikävien uusien tartuntojen leviäminen.

Virkon S pesu- ja desinfiointiaine tablettina

Ulkoloishäädön yhteydessä on tarpeen huolehtia myös siitä, etteivät mahdolliset loiset pysty ”lomailemaan” koirien majoitustiloissa ja tarttua sieltä uudelleen. Eli ulkoloishäädön yhteydessä vaihdoimme koirien kuivikkeet uusiin ja desinfioimme kopit Virkon S-desinfektioaineella. Liuotimme tabletit veteen ja suihkuttelimme desiaineen suihkupullolla koppeihin, sekä tarhassa että autossa.

Kun edellämainitut toimenpiteet tekee tämänkin kokoiselle laumalle, niin onhan siinä hommaa. Mutta kun sen kerralla tekee, niin tietääpähän että koirilla on näiden asioiden suhteen hyvä olla ja voi rauhassa keskittyä tuleviin kilpailuihin. Nyt kun vielä treenikelit paranisivat…

Racinel Black Label

Racinel Black Label

Syksyn aikana huomasimme että koiriemme ruokavalio edellytti muutoksia. Ilmojen kylmetessä lisäsimme nappulan sekaan raakaa sika-nautaa. Sekoituksen kalorit olivat varmasti kohdillaan, mutta muita ongelmia alkoi ilmenemään. Remun kanssa syksyn kisoissa suoritus keskeytyi useassa kisassa siihen että suoli ei ollut tyhjä kilpailua edeltävistä toimenpiteistä huolimatta. Möröllä taasen alkoi ilmenemään iho-ongelmia, ilmeisesti naudanlihan takia.

Syötimme kesällä pennuillemme Racinelin penturuokaa, ja olimme todella tyytyväisiä siihen. Mitään ongelmia ei ilmennyt ja pentujen ulosteet olivat jatkuvasti kiinteitä. Otimme yhteyttä Racineliin ja ehdotimme yhteistyötä heidän kanssaan, ja pääsimme sopimukseen; Racinel on nyt Trailwinds Huskies virallinen yhteistyökumppani.

Tällä hetkellä koiramme syövät Racinel Black Label Sport & Agility -ruokaa. Kyseessä on super premium -tason kuivaruoka, joka sopii myös yliherkille. Toivomme että Mörön iho-ongelmat jäävät tällä muutoksella historiaan, ja merkit ovat lupaavia. Jo nyt, parin viikon jälkeen tarhojen siivoaminen on muuttunut merkittävästi helpommaksi, ja koirien ulkomuoto on piristynyt. Ravintoon on lisätty glukosamiinia ja rasvahappoja, jotka ovat tärkeitä urheilukoirille. Ruoka onkin tarkoitettu 1-3h päivässä urheileville koirille, ja testaamme nyt sen soveltuvuutta sprinttikoirille.

Vitamiinit ovat välttämättömiä normaalille kasvulle ja elintoiminnoille, ja niillä on tärkeä sija terveyden ylläpitämisessä (Saastamoinen et al., 2005). Racinel Black Label Sport & Agility-ruoka sisältää urheilukoiralle tärkeitä A, D3, C ja E -vitamiineja.

A-vitamiinia tarvitaan mm. vastustuskyvyn ylläpitämiseen sekä limakalvojen ylläpitämisessä. D3-vitamiini edesauttaa kalsiumin ja fosforin imeytymistä ja ehkäisee nivelongelmia. C-vitamiini on keskeinen terveyden ylläpitämiselle ylipäänsä, ja E-vitamiini on antioksidantti joka suojaa stressin oireilta ja vahvistaa koiran immuniteettia, ja se on erityisen tärkeä raskasta työtä tekeville koirille.

Ensimmäisen lavan saapuminen pihaan oli oikea juhlahetki, ja koirat ovat nauttineet uudesta nappulasta täysin rinnoin! Uskomme että ravinnon laadun parannus näkyy myös kilpailutuloksissamme, kunhan pääsemme taas kisaamaan.

Esittelyssä verkkotarha

Esittelyssä verkkotarha

Trailwinds Kennelin toinen tarharakennus rakennettiin alunperin pentuettamme varten, ja sen jälkeen sitä laajennettiin ja nykyisin siellä asuu osa uroksistamme. Tarhan rakenteet on suunniteltu sellaisiksi, että pakeneminen ei ole mahdollista. Tarha on kokonaan katettu, ja lattia on puoliksi terassia, puoliksi maahan haudattua teräsristikkoa, joka estää kaivautumisyritykset.

Rakentamassa koiratarhan pohjaa
Rakentamassa koiratarhan pohjaa

Ensimmäisenä rakennusvaiheena uudelle tarhalle oli pohja. Koska tarha oli tulossa pentukäyttöön, päätimme rakentaa sen terassipohjalle. Kuvassa etualalla näkyy eristelevyt; tarhan tähän päätyyn rakennetaan kopit, joille haluttiin eristetty pohja. Eristeenä on 2x20mm Finnfoam. Runko on lecaharkkojen päälle asetelluista kakkosnelosista rakennettu, ja päällä on normaalia, pintakäsittelemätöntä terassilautaa.

Katettu koiratarha rakennusvaiheessa
Katettu koiratarha rakennusvaiheessa

Lattian valmistuttua seuraavaksi rakennettiin runko kakkosnelosesta seinille ja katolle. Tarhasta oli päätetty tehdä katettu, ja katto rakennettiin kattopeltielementeistä. Kakkosnelosten päälle pingotettiin 2 metriä korkeaa koiraverkkoa, jonka alaosan tiheämpi välitys pitää pennutkin sisällään. Pingotettu verkko lukittiin paikoilleen kiinnittämällä pystylaudat verkon päälle. Rakenteen etuna on että verkko on yhtenäinen koko tarhan matkalta, ja hyvin kestävä.

Rakentamassa toisen tarhan koppeja
Rakentamassa toisen tarhan koppeja

Tarhan toinen päätyseinä on rakennettu vanerista. Tarhan suunta on mietitty niin, että umpinainen seinä ja ovi muodostavat varjon koirille kesän aamu- ja keskipäivän aikana. Kopit rakennettiin umpinaisen päädyn puolelle. Koppeja rakennettiin vierekkäin kolme kappaletta, ja niiden viereen vielä säilytystilaa. Lattia on eristetty, mutta muuten kopit ovat vanerirakenteisia. Niiden kansi on saranoitu ja voidaan avata siivoamista varten (joka oli erityisen kätevää pentujen ollessa pieniä).

Pennut tutkimassa koiratarhaa
Pennut tutkimassa koiratarhaa

Pentujen synnyttyä oli aluksi vain yksi kopin oviaukoista käytössä, ja sen takana kaksi koppitilaa oli yhdistetty, tarjoten pentueelle riittävästi tilaa. Alkuvaiheessa tarhassa ei ollut ruokinta-aukkoja, koska pentujen arveltiin karkaavan jossain vaiheessa niiden kautta.

Ruokinta-aukko koiraverkossa
Ruokinta-aukko koiraverkossa

Pentujen ollessa jo yli puoli vuotiaita päästiin rakentamaan ruokinta-aukko. Ylläolevassa kuvassa pöytä on vielä rakennusvaiheessa, mutta rakenne ilmenee tästä kuvasta hyvin. Pystylautoihin (ja niiden allaoleviin kakkosnelosiin) on kiinnitetty poikkilauta, jonka päälle on asennettu pöytälevy, jossa on ruokintakippojen mentävät reiät. Verkosta ja leikattu yhdet risteämäkohdat pois, joka osoittautui sopivan kokoiseksi aukoksi. Rautalangan päät on huolellisesti taiteltu ulkopuolella niin, etteivät koirat pääse raapimaan itseään.

Eräs työvaihe on jäänyt kuvaamatta. Pentujen ruvettua liikkumaan enemmänkin, laajennettiin tarhaa syvyyssuunnassa niin, että sen takaosaan tuli alue joka on maapohjainen. Ajatuksena oli että maapohjainen alue toimii pentujen virikkeellistämisessä, ja niin se toimikin. Maahan on kuitenkin haudattu teräsristikkoa, jotta tarhasta ei pääse pakenemaan. Laajennusosan kattokin on tehty ristikosta, jotta sade pääsee huuhtelemaan aluetta.

Tarhaan on kaksi ovea, etuovi, ja maapohjaiseen osaan takaovi siivousta helpottamaan. Lisäksi koppien katto on saranoitu, kuten edellämainittua, siivoamisen helpottamiseksi.

Esittelyssä kalteritarha

Esittelyssä kalteritarha

Trailwinds-kennelillä on kaksi koiratarhaa. Suurempi näistä on kahteen osaan jaettu tarharakennus, joka on puoliksi puurakenteinen katos terasseineen, ja puoliksi alumiinisista kalterielementeistä rakennettu. Tarha on ulkomitoiltaan 6×10 metriä. Osa katoksen alaisesta tilasta on kuitenkin varattu varastotilaksi, joten tilavuus on 52 m2. Tarha on jaettu kahtia, ja suurempi puoli on 28 m2 ja pienempi puoli on 24 m2.

Suuremman koiratarhan pohjapiirustus
Suuremman koiratarhan pohjapiirustus

Tarhan pohja on katoksen osalta puurakenteista terassia ja muilta osin hiekkapohjalla olevia betonilaattoja. Väliseinä on rakennettu kalterielementin varaan, mutta se on kuitenkin vaneria jotta seinän läpi ei voi sosialisoida. Kalterielementit ovat 1,8m korkeita, ja väliseinän osalta rakennetta on korotettu kun Pojulla oli tapana kiipeillä siitä yli.

Trailwinds Huskies isompi koiratarha
Jaetun tarhan keskellä oleva seinä on vanerirakenteinen, samoin väliovi

Elementtien kanssa kävi niin, että kyseisen mallin maahantuonti on lopetettu. Niinpä meillä on vain yksi ovielementti, ja olemme rakentaneen väliseinän oven ja toisen ulko-oven vanerista. Bonuksena keskellä tarhaa olevan tolpan päässä on kaksi LED-valonheitintä, jolla koko tarha saadaan melkoiseen stadionvalaistukseen iltaisin.

Ylläolevassa kuvassa ei näy vielä koirien ruokinta-aukkoja. Kävi kuitenkin aika pian selväksi että koirien ruokkiminen kulkemalla kupit kädessä oviaukoista ei ole kovinkaan helppoa. Oli siis ratkaistava kuinka ruokinta hoidetaan tarhojen ulkopuolelta käsin. Muuta ratkaisua ei keksitty kuin tehdä kallisarvoisiin kalterielementteihin aukkoja varten reiät.

Ruokinta-aukko rakennusvaiheineen
Ruokinta-aukko rakennusvaiheineen

Ruokinta-aukon rakenne on lopulta yksinkertainen. Jokaista ruokinta-aukkoa varten on katkaistu kaksi kalteria, niin että on syntynyt parikymmentä senttiä korkea ikkuna. Tähän aukkoon rakennettiin kakkoskakkosesta kehykset, joiden ylä- ja alapokiin porattiin reiät johon kalteri sujahtaa. Kehyksen palat aseteltiin ensin paikoilleen yksitellen ja vasta sitten ruuvattiin yhtenäiseksi kehikoksi.

Sen jälkeen kehysten eteen rakennettiin vanerista pitkä pitopöytä koirille, johon tehtiin kuppeja varten sopivat aukot. Pöydän asennuksen jälkeen ruokinta-aukkoihin lisättiin aukkojen koon supistamiseksi valkoiset kärkikolmiot, jotta pennutkaan eivät mahdu karkaamaan aukkojen kautta (ei onnistunut ekalla yritykselle… aukkoja piti tiukentaa parikin kertaa, ennenkuin kaikki pennut pysyivät sisällä!). Lisäksi asensin aukkojen väliin vinotuet jotka pitävät samalla huolen etteivät koirat eksy naapurikipolle kuokkimaan.

Esimakua talvikaudesta

Esimakua talvikaudesta

Etelä-Suomessa ei kovinkaan usein saada pysyvää lumipeitettä marraskuussa, mutta vaikka tämä jäisikin väliaikaiseksi, niin oli kyllä hienoa päästä aloittamaan rekikausi 9.11.

 

Viimeinen kärrytreeni ajettiin sunnuntaina 6.11, ja liukas tie teki tepposet. Isäntä sinkoutui routaiselle tienpinnalle ja kärry ojaan. Ensin mainittu selvisi mustelmilla, jälkimmäinen taasen kärrättiin seuraavana päivänä Virkkalan Urheiluliikkeeseen vähän kattavampaan syyshuoltoon. Ainakin toinen jarrukahva menee kokonaan vaihtoon. Onneksi Virkkalasta saa huollon ja varaosat varsin edullisesti.

Marraskuun toinen viikko menikin sitten yllättävän talvisissa merkeissä. Kuormareki kaivettiin kesäteloilta ja koirat ovat päässeet treenaamaan parikin kertaa lumella. On se kyllä niin, että valjakkourheilu pääsee oikeuksiinsa vasta hankien keskellä! Tätä mieltä tuntuvat olevan sekä musherit, että koirat.

Pennut ovat kasvaneet jo sen verran isoiksi, että niille oli aika rakentaa omat ruokinta-aukot tarhoihin. Helpottaa meidänkin arkea melkoisesti, kun kaikkien koirien ruokinta voidaan hoitaa nyt kulkematta tarhaan sisälle. Toppatakki päällä ja vanttuut kädessä kippojen kanssa oviaukosta tasapainoileminen lumisella ja jäisellä kynnyksellä kun ei ole erityisen hauskaa 😉

Kun rupesimme keväällä ensimmäisiä ruokinta-aukkoja tekemään kalteritarhaan, en löytänyt netistä mitään ohjeita, joten isäni kanssa kehitimme oman rakenteen aukoille. Olisiko tämä asia josta toivoisitte blogikirjoitusta? Ja voinhan minä tuosta verkkotarhastakin kirjoittaa, miten se on rakennettu, jos näistä vinkkejä kaivataan.

Seuraavat kisat ovat näillä näkymin tammikuussa, joten nyt on hyvää aikaa nostaa koirien suorituskykyä, Pennut ovat kasvaneet hurjasti ja odotamme kovasti pääsevämme niiden kanssa tositoimiin, mutta sitä pitää vielä odottaa. Teimme tässä välissä myös muutoksia kotisivujemme hallintapalveluihin, jonka takia sivumme olivat poissa käytöstä pari päivää tällä viikolla. Nyt sivut pyörivät uudella, entistä tehokkaammalla alustalla, joten aiemmin ajoittain ilmennyttä hitautta ei pitäisi enää ilmetä.

Ohkolan syksy 2016

Ohkolan syksy 2016

Lauantaina 29. lokakuuta kilpailtiin Ohkolan syyskisoissa. Kyseessä oli ensimmäinen UVU:n organisoima kilpailu, ja sinne tulikin ennätysmäärä osallistujia. Eikä varmaan vähiten sen takia, että DR4-luokassa oli tarjolla myös REK- eli rekikoirien kilpailukoe. Trailwindsin tiimi osallistui REK-kokeeseen ja sen lisäksi musherit osallistuivat miesten ja naisten canicrossluokkiin.

Ensimmäistä kertaa tiimimme pääsi matkaan kaikkien kisakoirien vahvuudella, eli keulassa Poju ja Remu, pyörässä Windy ja Mörö. Lisäksi mukaan lähti Ritu, juoksemaan Jukkiksen kanssa miesten koirajuoksuluokkaan. Koska siinä olivatkin kaikki aikuiset koiramme, sai Anna lainakoiraksi koirajuoksuun Aarne Karjalalta hänen johtajanarttunsa Bellan.  Bellan kanssa ei oltu ennen canicrossattu, mutta onneksi Aarnen itsevarma luottojohtaja tiesi melkeinpä heti, mikä on homman nimi.

Päivän ensimmäinen lähtömme oli tapahtuman varsinainen DR4-kilpailu, joka toimi samalla kilpailukokeen ensimmäisenä lähtönä. Koirien treenaaminen kisaa varten oli ollut haastavaa, koska Windyn juoksut olivat vasta päättyneet, eli yhdessä koiria ei oltu juuri ehditty harjoittaa.

Lähtövuoroa odotellessa koirat olivat aika rauhallisia, paitsi Mörö jolla on aina vähän kovempi kiire matkaan kuin muilla. Startti meni hyvin ja koirat kiihdyttivät ensimmäiseen ylämäkeen mennessä vauhdin 27 km/h nopeuteen, mutta sitten tuli stoppi: vaikka ruokintaa oli edellisinä päivinä vähennetty, tarvitsi Remu ”henkilökohtaisen huoltokatkon”. Seisoksissa oltiin 10 sekuntia, ja uudelleen kiihdyttäminen mukaanlaskettuna tähän tärväytyi puolisen minuuttia.

Loppumatka meni hyvin pehmeällä radalla. Koirat juoksivat kosteissa olosuhteissa varsin hyvin, joskin Windystä näki että ei ole tottunut juoksemaan pyörässä, ja koira pyrki ilmeisesti välttämään roiskuvaa rapaa vetämällä sivuun varsinkin ensimmäisen kilometrin ajan. Koko tiimi, isäntä mukaanlukien, tekivät lujasti töitä ja maaliin päästiin ajalla 10:26, eli huimat 1:32 nopeammin kuin samalla radalla Ohkolan Kevätajoissa! Keskinopeuskin oli yli 23 km/h.

Koirajuoksuluokkia odotellessa oli aikaa laskea REK-kokeen osalta tavoiteaikoja. Siperianhuskyvaljakkoja oli kokeessa niin paljon, että perusaika laskettiin neljän kärkivaljakon keskituloksen perusteella. Se tarkoitti, että ensimmäisen kierroksen perusteella hyväksytty REK3-tulos olisi saavutettu 10:06 ajalla. Vaikutti siis siltä, että kiristämällä tahtia hieman, ja ilman ylimääräisiä pysähdyksiä, olisi tavoite saavutettavissa!

Välissä piti kuitenkin vähän urheilla. Ensin Jukkis kävi juoksemassa Ritun kanssa, ja koska sen enempää isäntä kuin koirakaan eivät vielä täytä kilpajuoksijan määritelmää, oli odotettavissa että tulostaulukon peräpäätä pidetään visusti hallussa. Jukkis suhtautuu koirajuoksuun sen verran rennosti, että oli lähtemässä kisaan ilman varusteita. Bürklandit pelastivat tilanteen, ja lainasivat kisaan Non-Stopin canicross-vyön. Omaan tasoon nähden on  kiva huomata että juoksunopeuskin paranee kisasta toiseen, ja ehkäpä tässä vielä jossain vaiheessa voi alkaa kilpailemaan myös koirajuoksussa tosissaan! Mutta kärkeen on matkaa… sanottakoon, että voittajaksi juossut Ari Rastas koiransa Spencen kanssa juoksi radan aika tarkalleen kaksi kertaa niin vauhdikkaasti kuin Jukkis ja Ritu! (Kyseessä onkin ihan EM-tason kärkiurheilija!).

Kun Jukkis oli vielä radalla, lähtivät naisetkin matkaan (ja aika monet Jukkiksesta ohi). Anna lähti siis juoksemaan Karjala Husky Teamin Bellan kanssa, jonka kanssa ei oltu aikaisemmin kokeiltu canicrossia. Vahva ja hyväpäinen koira joka tapauksessa, joka on tottunut juoksemaan keulassa. Annan ja Bellan kemiat toimivat hyvin yhteen ja koira pääsi hyvin homman juonesta kiinni pienen etsikkovaiheen jälkeen. Koirajuoksussa ei kuitenkaan olla radalla yksin ja ohitustilanteessa Bella ei aluksi suostunut ohittamaan ohitettavaa koirakkoa. Husky tiimityöskentelijänä ajatteli varmaan, että tässä on se puuttuva juoksukaveri. Jonkin aikaa juostuaan hitaamman vanavedessä,  sai Anna vihdoin Bellan sopivassa käänteessä käskytettyä ohi toisesta koirakosta. Maaliin Anna tuli ajalla 17:03, eli muutaman sekunnin nopeammin kuin keväällä. Kun ottaa huomioon että pehmeän radan tulokset olivat tyypillisesti hitaampia kuin keväällä, oli tämä ihan hyvä veto, ja aineksia olisi ollut parempaankin!

Koirajuoksun jälkeen oli pari tunnin tauko, kun odoteltiin että REK-koe pääsee jatkumaan sääntöjen vaatiman palautumisajan kuluttua. Siinä yhteydessä oli varsinaisen kilpailun palkintojenjako, ja vaikka palkintokorokkeelle ei meille kutsua tullut, niin saipahan Anna kuitenkin arpajaispalkintona lahjakortin Kirsi Sindan koirahierontaan! Hieno homma, ja varmasti tulee Remulle tarpeeseen.

Lopulta ruvettiin valmistautumaan REK-kokeen toiseen kierrokseen. Koirat oli välissä nesteytetty uudelleen ja kävimme vielä lenkittämässä niitä metsässä ennen valjastamista. Lähtöpaikalle pääsemisessä oli vähän härdelliä kun ne kilpailijat, jotka eivät kokeeseen osallistuneet, tekivät autoineen lähtöä kisa-alueelta. Pääsimme kuitenkin lopulta kunnialla lähtövuorollemme, ja odottelemaan sekuntien kulumista.

Tuomari laski lähtölaskennan ja koirat lähtivät matkaan hyvin, Jukkis tietysti potkutellen. Takaraivossa oli tieto että joka kilometri pitää taittaa nopeammin kuin viimeksi, mutta vain hieman, joten omalla panoksella voi hyvinkin olla ratkaiseva vaikutus. Tällä asenteella tehtiin töitä raivokkaasti ensimmäiseen ylämäkeen… kunnes Remu päätti jälleen ottaan henkilökohtaisen huoltokatkon! Katkon seurauksena seuraavana startannut valjakko sai meidät kiinni.

Ohitustilanne ei mennyt ihan ongelmitta. Ohittavan valjakon koirat eivät meinanneet päästä ohi, joten jouduin pysäyttämään valjakkoni kokonaan. Sen jälkeen edelle mennyt valjakko hukkasi juonen ja vauhti hiipui entisestään. Sääntöjen puitteissa ei kuitenkaan ole mahdollista ohittaa heti takaisinkaan, joten hidastelimme yhdessä, kunnes takaa tuli kolmas valjakko. Se pääsi meistä ohi ihan hyvin, mutten seuraava ohitustilanne  ei sitten mennytkään niin hyvin, vaan koirat alkoivat rähistä toisilleen.

Sääntöjen mukaiset ”2 minuuttia tai 800 metriä” on pitkä aika odotella. Kun edelläkulkevat olivat saaneet rivinsä suoriksi, etenimme peräkkäin hetken matkaa kunnes jostain syystä molemmat edellämme kulkevat kärryt kaatuivat radalle. Varsinkin taaemman kaatuminen näytti aika pahalta, joten oli pysähdyttävä tarjoamaan apua. Tilanteesta lopulta selvittiin, ja kaikki pääsivät takaisin matkaan, mutta vauhti oli aika vaatimatonta. Keskimmäisenä ajanut ei enää halunnut ohittaa etummaisena kulkenutta edellisten kohtausten jälkeen, ja meni aikansa ennenkuin lopulta pääsimme kaikista ohi. Oli kuitenkin hienoa huomata että kun kaikista oli päästy ohi, meni loppureitti vauhdikkaasti ja koirat pistivät parastaan vaikka suoritus oli jäänyt varsin katkonaiseksi. Sanoisinpa jopa että meidän koiriemme suoritus vain parani loppua kohden!

Maaliin tultiin niin lujaa kuin päästiin, mutta loppuaika oli murskaava 13:38, yhteisaika 24:04. Hyväksytty REK3 olisi tullut yhteisajalla 20:22, joten nyt tulokseksi jäi käteen laiha REK0. Pitää kuitenkin keskittyä positiivisiin asioihin: Ensinnäkin Anna juoksi Bellan kanssa henkilökohtaisen rataennätyksensä. Toisekseen tuli todistettua että koiriemme kunto ja vauhti riittävät kyllä hyväksyttävään suoritukseen, kun muut asiat ovat kohdallaan. Remun osalta huoltokatkojen tarve edellyttää ehkäpä muutoksia ruokavalioon, siitä lisää myöhemmin.

Nyt alkaa kisatauko, marras- joulukuussa ei kisata. Tässä välissä treenataan ja jännitetään miten tutut pärjäävät EM-areenoilla. Talven ja kevään kilpailukalenterit ovat vielä julkaisematta, joten emme pysty vielä valitettavasti sanomaan missä kisaamme seuraavan kerran. Tavoitteena kuitenkin on, että mahdollisimman moniin talven sprinttikilpailuihin osallistutaan ja niitä odotetaan jo kuumeisesti. 🙂

Syyskausi jatkuu

Syyskausi jatkuu

Viime viikonloppuna Trailwindsin tiimi pyyhälsi taas pitkin eteläisempää Suomea. Lauantaina kilpailtiin Pertunmaalla Äiteen Pyrähys II -tapahtumassa ja sunnuntaina Janakkala Cross-kisassa. Tällä kertaa DR4-kärryluokissa kuskina oli Anna ja Jukkis avasi lauantaina canicross-kilpauran 2,2 kilometrin DCM-luokassa.

Liikenteeseen lähdettiin edelleen kolmella vetävällä koiralla. Windyn juoksut jatkuvat, ja koirien pää on aika pyörällä. Otimme matkaan myös pentueestamme Eskon, totuttelemaan kilpakoiran elämään ja matkustamiseen.

Pertunmaan Äiteen Pyrähys II -tapahtumassa kilpailimme siis DR4-kilpaluokassa kolmella koiralla; kärjessä Poju ja Remu, pyörässä Mörö. Annalle oli arvottu viimeinen lähtövuoro, ja edellä starttasi yksi malamuutti- ja yksi malamuutti/siperianhusky-valjakko. Odotettavissa oli että niistä mennään ohi, ja näin kävikin, mutta ilmeisesti Remulla oli tosiaan jotain muuta kuin kilpajuoksut mielessä, kun malamuutit kiinnostivat sen verran että ohitusten jälkeen tulikin täys stoppi. Annalla oli täysi työ saada valjakko takaisin juoksuun, ja pysähdykseen tuhrautui pari minuuttia.

Äiteen Pyrähys II DR4 tulokset
Äiteen Pyrähys II DR4 tulokset

Kilpailun loppupuolella kärki luki rataa väärin eikä meinannut totella ohjeita, ja oli vetämässä mutkaa suoraksi merkinnöistä huolimatta. Tähänkin haasteeseen meni puolisen minuuttia. Tulostaulukkoa kun lukee niin nämä eivät vielä yhteensä olisi ihan suoraan muuttaneet sijoitusta mutta parannettavaa taas löytyy, enemmän kuin omiksi tarpeiksi.

Äiteen Pyrähys II DCM tulokset
Äiteen Pyrähys II DCM tulokset

Kilpailun viimeisenä lajina oli koirajuoksu, ja Jukkis lähti radalle viimeisenä. Luokassa oli neljä juoksijaa, ja se oli myös sijoitus maalissa. Jukkis juoksi Mörön kanssa, joka on vahvin koiristamme mutta ei ole kovin itsevarma; canicrossissa tämä näkyy epätasaisena vetona ja pään pyörimisenä, kun koira ei luota itseensä. Koska juoksijankaan kunto ei antanut myöden tavoitella kärkisijoituksia, niin tämä oli kuitenkin erinomainen tilaisuus testata koiraa kilpailutilanteessa ja kerätä kokemusta molemmille.

Janakkala Crossissa olimme ilmoittautuneet vain yhteen luokkaan, eli kolmen koiran harrasteluokkaan, 5 kilometrin radalle. Janakkalan hiekkamonttua kiertävä rata on pohjaltaan kova ja profiililtaan nopea. Tälläkin kertaa Remun suoritus jätti paljon toivomisen varaa ja tolpanjuuret kiinnostivat enemmän kuin juoksu. Viiden kilometrin rata kierrettiin lopulta ajassa 15:46

Janakkala Cross 2016 nopeus etäisyyden mukaan

Yllä olevassa kuvaajassa on esitetty valjakon nopeus suhteessa kuljettuun matkaan. Kuten siitä ilmenee, kulki valjakko ihan mukavasti ensimmäiset neljä kilometriä, mutta viimeinen kilometri on ollut varsinaista viettien valtatietä, kun Remu on stoppaillut useammankin kerran, pysähdysten kesto kymmenestä sekunnista yli puoleen minuuttiin.

Taitaa olla niin että Remun ura johtokoirana alkaa olemaan taputeltu. Remu on nyt ollut meillä viime keväästä ja liinat ovat olleet löysinä toistuvasti. Valjaissa koira tuntuu laiskalta, mutta emme ole valmiita luovuttamaan. Pitää nyt selvittää että mitä vaikutusta on Remun siirtämisellä pyörään veljensä Mörön viereen, jahka Windy palaa riviin. Kokeilemme myös uusia valjaita – ostimme Janakkalasta parit Non-Stopit mukaan – ja Susanna Bürklandin kanssa käytyjen keskustelujen perusteella myös osteopaatin apu voisi olla paikallaan.

Harjoittelun saralla Remun kanssa siirrytään nyt vähäksi aikaa yksilöharjoitteluun bikejoringin avulla. Yksin juostessa koira ei voi löysäillä, kun ei ole muita pitämässä liinoja kireällä. Toivottavasti suoritukset saadaan nousujohteisiksi!

Jämin Syysajot 2016

Jämin Syysajot 2016

Kauden avauskilpailu on kilpailtu. Syyskuun 24.-25. järjestettiin Jämin Syysajot Jämijärvellä, Niinisalon lähellä. Trailwinds osallistui tällä kertaa vain yhteen luokkaan, eli sulanmaan neljän koiran kärryluokkaan, DR4. Windyllä on juoksut edelleen sen verran vaiheessa että sitä ei parane pistää samaan valjakkoon urosten kanssa, joten jouduimme starttaamaan kauden vajaalla valjakolla. Toisaalta, niinhän se edellinenkin kausi päätettiin, eli tavallaan jatkettiin siitä mihin keväällä jäätiin; keulassa Poju ja Remu, pyörässä Mörö.

Syysajot on kaksipäiväinen kilpailu, toisin kuin kevätajot. Eli 4,2 kilometrin rata kierrettiin kertaalleen lauantaina ja kertaalleen sunnuntaina. Lauantaina sää oli erinomainen: vilpoinen sää mutta ei sadetta. Ratapohja tuntui olevan aika kovassa kunnossa kevääseen verrattuna, mutta tuolloinhan kisattiinkin ihan sallittujen lämpötilojen ylärajoilla. Tällä kertaa lähtöviivalle pääseminen tapahtui ilman suurempaa dramatiikkaa, ja saimme apukäsiä auttamaan lähdössä (kiitos avusta!). Tällä kertaa mukana oli sekä kärrykamera että GPS, joten saimme vähän enemmän tuloksia analysoitavaksi kuin viime kaudella, alla kisavideo lauantailta.

Lauantain kisa meni hyvin, verrattuna viime kauteen. Kiersimme radan ajassa 10:26.0 joka on siis 01:11.7 parannus aikaisempaan tulokseen (samalla koirakolla). Keskinopeus kasvoi sekin huomattavasti, ja kevään 21.653 km/h keskinopeudesta päästiin lauantaina karvan verran alle 25 km/h, jonka olin asettanut jonkinlaiseksi tavoitteeksi. Maaliviivalla tuomari huomatti että kärrystämme puuttui siepparinaru. Tästä ei seurannut sanktioita kun lupasin hoitaa asian kuntoon sunnuntain lähtöön mennessä (ja niin teinkin).

Sunnuntain kisa sujui samoissa tunnelmissa, mutta lämpötila oli noussut lauantain noin kymmenestä asteesta noin 13 asteen korville ja ilmankosteus oli korkeampi sekin. Sunnuntain tulos olikin puolisen minuuttia hitaampi, joka ei ollut lainkaan epätyypillinen tulos kun tarkastelin tulostaulukkoa. Kaiken kaikkiaan siis kehitystä on tapahtunut omaan tasoon nähden, mutta kolmella koiralla ja tällä treenillä sijoitus ei ole vielä imarteleva. Olen kisojen jälkeen keskustellut monien muiden valjakkourheilijoiden kanssa, ja olen saanut todella paljon arvokasta informaatiota koirien nopeuden nostamisesta. Pitää muuten todetta että valjakkourheilijoilla on kerrassaan hieno asenne, ja vinkkejä jaetaan avoimesti kokemattomampien valjakoiden kanssa.

Yhteenvetona tuumaisin että koirien peruskunto on hyvä ja voimaa riittää. Kolmella koiralla ison ukon raahaaminen pitkin rataa antaa kuitenkin kilpailijoille yllin kyllin tasoitusta. Treeniä pitää muuttaa enemmän nopeutta kehittäväksi, kuskia keventää (tai vaihtaa kevyempään kuskiin…) – ja olisihan se kiva päästä kisaamaan kaikilla neljällä koiralla! Hyvä fiilis tästä jäi 🙂