Gold Rush Aftermath pt. VII

Vet checking Esko after Gold Rush Run

This is Part 7 out of 8 in a series of lessons learned from our first medium distance sleddog race. To start from the beginning, click here.

During the race, I think I had almost every dog in the lead at some point or another. It was quickly becoming evident, that our training had not been sufficient. On our way back, before the last, steep uphill section to climb to the top of Jorpulipää hill (200 meters of vertical), Remu wore himself out, having worked the whole day in the wheel in soft snow, and had to be bagged into the sledge.

My team was thus just 7 seven dogs strong for the last, hardest part of the heat, and I had to work hard myself, too, to push the sledge with one big stud in it to the top of the hill. My veteran dogs were showing the distance passed, but all the dogs were making me proud. Every shortcoming in the team was mine alone to take responsibility, I cannot pass any of it to my team, who with limited training and various amounts of experience crossed the finish line after the first day, coming in 15th out of 20 teams.

Lesson learned: It is not evident which of the dogs is doing the most work. Remu had shown no signs of fatigue before he went lame. Quite simply: he had given all he had to give.

At the finish line, I informed the judges that I had one dog in the bag and was instructed to consult the vet. He checked Remu and said there was nothing serious, he was just worn out. While he was around, he took a look at the other dogs and noticed that Esko had a limp, too, and his ankle was swollen. We were instructed to keep an eye out and consider the dogs’ condition in the morning.

The next morning, back in Sodankylä, I did a quick inventory of the dogs. Our veterans Chaika and Skoda were showing clear signs of fatigue and were quite stiff. Esko was still limping, and while I could not see any symptoms in Remu, I was still worried about his ability to perform. Altogether half of my time was in a condition less than ideal.

I made the call to DNS for the second day. My objective for this season was to successfully participate in a medium distance race and get the experience of a solid performance. I think we achieved that. A lot of lessons to be learned, but that was expected.

Click here to read part 8 – the Conclusion!

Syyskausi jatkuu

Anna Äiteen Pyrähys II DR4 luokassa

Viime viikonloppuna Trailwindsin tiimi pyyhälsi taas pitkin eteläisempää Suomea. Lauantaina kilpailtiin Pertunmaalla Äiteen Pyrähys II -tapahtumassa ja sunnuntaina Janakkala Cross-kisassa. Tällä kertaa DR4-kärryluokissa kuskina oli Anna ja Jukkis avasi lauantaina canicross-kilpauran 2,2 kilometrin DCM-luokassa.

Liikenteeseen lähdettiin edelleen kolmella vetävällä koiralla. Windyn juoksut jatkuvat, ja koirien pää on aika pyörällä. Otimme matkaan myös pentueestamme Eskon, totuttelemaan kilpakoiran elämään ja matkustamiseen.

Pertunmaan Äiteen Pyrähys II -tapahtumassa kilpailimme siis DR4-kilpaluokassa kolmella koiralla; kärjessä Poju ja Remu, pyörässä Mörö. Annalle oli arvottu viimeinen lähtövuoro, ja edellä starttasi yksi malamuutti- ja yksi malamuutti/siperianhusky-valjakko. Odotettavissa oli että niistä mennään ohi, ja näin kävikin, mutta ilmeisesti Remulla oli tosiaan jotain muuta kuin kilpajuoksut mielessä, kun malamuutit kiinnostivat sen verran että ohitusten jälkeen tulikin täys stoppi. Annalla oli täysi työ saada valjakko takaisin juoksuun, ja pysähdykseen tuhrautui pari minuuttia.

Äiteen Pyrähys II DR4 tulokset
Äiteen Pyrähys II DR4 tulokset

Kilpailun loppupuolella kärki luki rataa väärin eikä meinannut totella ohjeita, ja oli vetämässä mutkaa suoraksi merkinnöistä huolimatta. Tähänkin haasteeseen meni puolisen minuuttia. Tulostaulukkoa kun lukee niin nämä eivät vielä yhteensä olisi ihan suoraan muuttaneet sijoitusta mutta parannettavaa taas löytyy, enemmän kuin omiksi tarpeiksi.

Äiteen Pyrähys II DCM tulokset
Äiteen Pyrähys II DCM tulokset

Kilpailun viimeisenä lajina oli koirajuoksu, ja Jukkis lähti radalle viimeisenä. Luokassa oli neljä juoksijaa, ja se oli myös sijoitus maalissa. Jukkis juoksi Mörön kanssa, joka on vahvin koiristamme mutta ei ole kovin itsevarma; canicrossissa tämä näkyy epätasaisena vetona ja pään pyörimisenä, kun koira ei luota itseensä. Koska juoksijankaan kunto ei antanut myöden tavoitella kärkisijoituksia, niin tämä oli kuitenkin erinomainen tilaisuus testata koiraa kilpailutilanteessa ja kerätä kokemusta molemmille.

Janakkala Crossissa olimme ilmoittautuneet vain yhteen luokkaan, eli kolmen koiran harrasteluokkaan, 5 kilometrin radalle. Janakkalan hiekkamonttua kiertävä rata on pohjaltaan kova ja profiililtaan nopea. Tälläkin kertaa Remun suoritus jätti paljon toivomisen varaa ja tolpanjuuret kiinnostivat enemmän kuin juoksu. Viiden kilometrin rata kierrettiin lopulta ajassa 15:46

Janakkala Cross 2016 nopeus etäisyyden mukaan

Yllä olevassa kuvaajassa on esitetty valjakon nopeus suhteessa kuljettuun matkaan. Kuten siitä ilmenee, kulki valjakko ihan mukavasti ensimmäiset neljä kilometriä, mutta viimeinen kilometri on ollut varsinaista viettien valtatietä, kun Remu on stoppaillut useammankin kerran, pysähdysten kesto kymmenestä sekunnista yli puoleen minuuttiin.

Taitaa olla niin että Remun ura johtokoirana alkaa olemaan taputeltu. Remu on nyt ollut meillä viime keväästä ja liinat ovat olleet löysinä toistuvasti. Valjaissa koira tuntuu laiskalta, mutta emme ole valmiita luovuttamaan. Pitää nyt selvittää että mitä vaikutusta on Remun siirtämisellä pyörään veljensä Mörön viereen, jahka Windy palaa riviin. Kokeilemme myös uusia valjaita – ostimme Janakkalasta parit Non-Stopit mukaan – ja Susanna Bürklandin kanssa käytyjen keskustelujen perusteella myös osteopaatin apu voisi olla paikallaan.

Harjoittelun saralla Remun kanssa siirrytään nyt vähäksi aikaa yksilöharjoitteluun bikejoringin avulla. Yksin juostessa koira ei voi löysäillä, kun ei ole muita pitämässä liinoja kireällä. Toivottavasti suoritukset saadaan nousujohteisiksi!