Lajitteluperuste
Avainsana: Jämi

Jämin kevätajot 2016

Jämin kevätajot 2016

Pari viikkoa sitten kisattiin Ohkolassa, ja nyt oli vuorossa Jämin kevätajot. Valmistautuminen kisaan jäi vähänlaiseksi kun kevät alkoi tekemään tilaa kesälle ja lämpötilat karkasivat jo edellisenä viikonloppuna sellaisiksi, ettei koiria voinut harjoituttaa enää tehokkaasti. No, saivatpahan ainakin palautua edellisestä kisasta kunnolla.

Kisaa edeltävän viikon aikana kilpailukutsu eli aika voimakkaasti kun meteorologit kilpaa korjasivat ennusteitaan kesäisemmiksi. Lopulta rataselostus oli siirretty alkamaan 08:00, joka tarkoitti että edessä oli taas aikainen herätys. Kisavarusteiden pakkaaminen sujui jo jonkin asteisella rutiinilla ja perillekin löydettiin ihan ajallaan. Tällä kertaa oli jopa aikaa kytkeä koirat matkaketjuun ennenkuin rataselostus alkoi!

Koiria otimme mukaan tällä kertaa vain kolme, eli keulassa juoksivat Poju ja Remu, pyörässä Mörö yksin. Päätin että kisaan mieluummin varmoilla koirilla vähän hitaammin kuin otan mukaan epävarmuustekijöitä.

Jämin rataprofiili on mielestäni helpompi kuin Ohkolassa; sekä mutkia että mäkiä tuntui olevan vähemmän. Toisaalta rata on pehmeämpi, ja kun vielä lämpötila oli jo yhdeksän jälkeen aamulla Ohkolaa merkittävästi kuumempi, olivat tulokset keskimäärin hitaampia kuin pari viikkoa sitten. Meidän osaltamme tilanne oli kuitenkin toinen!

Tein keittiöanalyysiä molempiin kisoihin osallistuneiden suhteellisista tuloksista Ohkolassa ja Jämillä DR4-luokassa, ja keskimäärin matka taittui Jämillä 28 sekuntia hitaammin kuin Ohkolassa. Eli vaikka profiili on helpompi, oli pehmeän alustan ja lämpimän kelin yhdistelmä omiaan hidastamaan valjakoita. Meidän osaltamme tulos oli kuitenkin 21 sekuntia nopeampi. Suhteellisesti meidän tuloksemme parani huomattavasti jättämällä epävarma koira pois valjakosta ja tekemällä itse enemmän töitä ylämäissä.

Loppuaikamme oli tällä kertaa 11:38 ja keskinopeus 21.7 km/h. Ei siis puhuta huipputuloksista, mutta kehityksen suunta on sentään oikea Sijoituksemme tällä kertaa 12/14, eli emmepähän olleet viimeisiä!

Anna osallistui Pojun kanssa koirajuoksuun DCW-luokassa, mutta tässä meille tuli ajanhallintavirhe. Kärryluokan startissa olimme lähtöalueella turhan aikaisin, noin kymmenen minuuttia etuajassa jolloin koirat kuluttivat turhaan virtaansa hinkumalla radalle ennen omaa vuoroa. Annan lähdön kanssa taasen emme olleet hereillä kellon kanssa (Garminit jäi kotiin!) ja niinpä Anna myöhästyi lähtövuorostaan, siirrettiin starttaamaan luokan viimeisenä ja kärsimään kolmen lähtövälin aikarangaistuksen. Onni onnettomuudessa että lähtövälit olivat nopeasti nousevan lämpötilan takia 30 sekuntia, eli aikasakko oli yhteensä 1:30.

Annakin juoksi kotikutoisen tilastoni valossa suhteellisesti paremmin Jämillä kuin Ohkolassa, suhteutettuna siis muihin molempiin kisoihin osallistuneihin, jos aikasakkoa ei lasketa. Ilman sakkoa Annan loppuaika olisi ollut 18:15 jolla olisi tullut luokan neljäs sijoitus. Nyt lopputulos on 19:45 ja sillä sijoitus 6/7.

Ihmettelen hieman että miksi aikasakkoa ei näytetä virallisissa tuloksissa? Mielestäni nykyinen merkintätapa on hieman harhaanjohtava. Hylkäysten osalta sentään tuloksissa merkitään rikotut sääntökohdat, mutta tässsä olisi pienen viilauksen paikka.

Tällä kertaa siis virheet olivat puhtaasti inhimillisiä ja koirat tekivät hyvää työtä. Tähän on hyvä lopettaa kevätkausi, siirtyä kesän uittotreeneihin, ja odotella syksyä!

P.S: Pennut ovat jo alkaneet jaloitella ja tulleet ulos kopista.

(Artikkelin kuvan on ottanut Jarkko Parikka)