Lajitteluperuste
Avainsana: kauden avaus

Miksi kunnon talvi on yhdestä asteesta kiinni?

Miksi kunnon talvi on yhdestä asteesta kiinni?

Rikkonaisesta talvesta huolimatta olemme saaneet treenattua koiria hyvin. Tammikuussa treeniä tuli eri metodein toistasataa kilometriä ja helmikuun alkuviikkoina harjoittelu jatkui nousujohteisena. Tällä viikolla ennusteet muuttuivat, ja ensi viikonlopun kilpailu Ohkolassa, kauden avauskilpailumme, peruttiin koska ilmeisesti lauantaihin mennessä lumet ovat muisto vain. Koirien ja kilpailijoiden turvallisuuden näkökulmasta päätös on perusteltu ja oikea.

Tämä ei ollut kuluvan kauden ensimmäinen peruttu kilpailu. Eikä todennäköisesti viimeinen. Voi olla, että monelle tiimille syyskaudesta siirrytäänkin suoraan kevätkauteen, ja talvikausi jää kokonaan väliin. Toivottavasti ensi kausi olisi toisenlainen ja pääsisimme välillä kilpailemaan lumellekin, mutta tilastojen valossa näyttää siltä että treenauksessa on parempi keskittyä sulanmaan lajeihin.

Ilmastonmuutoksesta puhuttaessa viitataan usein tilastoihin. Tilastot voivat tuntua kaukaisilta, eikä niiden merkitystä osata aina selittää. Monessa yhteydessä on kerrottu, että lämpötila on noussut yhden asteen. Ilmatieteenlaitos julkaisee dataa vuodesta 1961 alkaen. Tutustuin palvelun kautta Salon mittaustuloksiin, ehkäpä siksi että se on sijaintinsa puolesta juuri Trailwindsin kannalta relevantein vertailupiste. Keräsin numerot yhteen, ja tein niiden pohjalta seuraavan esityksen.

Tammikuun keskilämpötilat ja kumulatiivinen keskiarvo 1977-2017

Data alkaa vuodesta 1961 mutta esityksessä huomioin datan vain vuodesta 1977 alkaen jotta keskiarvolla olisi ensimmäisestä esitetystä vuodesta alkaen jotain relevanssia. Sininen käyrä kuvaa tammikuun keskilämpötilaa per vuosi, kun taas punainen kuvaaja esittää keskiarvoa alkaen vuodesta 1961. Summa summarum; tammikuun keskilämpötila Salossa mitattuna on edellisen puolen vuosisadan aikana noussut 1,07ºC.

Yhden asteen lämpötilan muutos ei tosiaankaan kuulosta pahalta. Onko sillä nyt väliä, että onko lämpötila -14ºC vai kenties -13ºC? Eipä sillä olekaan. Mutta silläpä onkin väliä, onko lämpötila -0,5ºC vai +0,5ºC. Sadejaksot osuvat yleensä matalapaineen jaksoihin, ja matalapaineen vallitsessa on keskimääräistä lämpimämpää. Yleistäen voisi sanoa sadetta tulee silloin kun on lauhaa. Viime vuosisadan alkupuolen tammikuussa se tarkoitti yleensä pikkupakkasta. Nyt se tarkoittaa yleensä suojasäätä. Tuon yhden asteen takia lumi sataa räntänä tai vetenä. Ja se puolestaan sulattaa pois senkin lumen joka saatiin maahan pakkaspäivien aikana.

Voi olla että vuosi 2017 jää meidän tiimimme osalta historiaan vuotena, jolloin valjakkourheilun talvikausi peruttiin yhden asteen takia. Kauden avaus ei ikinä tullut. Onneksi kuitenkin koirat pääsivat edes muutamaksi päiväksi jäälle nautiskelemaan pitkistä vedoista!

Esimakua talvikaudesta

Esimakua talvikaudesta

Etelä-Suomessa ei kovinkaan usein saada pysyvää lumipeitettä marraskuussa, mutta vaikka tämä jäisikin väliaikaiseksi, niin oli kyllä hienoa päästä aloittamaan rekikausi 9.11.

 

Viimeinen kärrytreeni ajettiin sunnuntaina 6.11, ja liukas tie teki tepposet. Isäntä sinkoutui routaiselle tienpinnalle ja kärry ojaan. Ensin mainittu selvisi mustelmilla, jälkimmäinen taasen kärrättiin seuraavana päivänä Virkkalan Urheiluliikkeeseen vähän kattavampaan syyshuoltoon. Ainakin toinen jarrukahva menee kokonaan vaihtoon. Onneksi Virkkalasta saa huollon ja varaosat varsin edullisesti.

Marraskuun toinen viikko menikin sitten yllättävän talvisissa merkeissä. Kuormareki kaivettiin kesäteloilta ja koirat ovat päässeet treenaamaan parikin kertaa lumella. On se kyllä niin, että valjakkourheilu pääsee oikeuksiinsa vasta hankien keskellä! Tätä mieltä tuntuvat olevan sekä musherit, että koirat.

Pennut ovat kasvaneet jo sen verran isoiksi, että niille oli aika rakentaa omat ruokinta-aukot tarhoihin. Helpottaa meidänkin arkea melkoisesti, kun kaikkien koirien ruokinta voidaan hoitaa nyt kulkematta tarhaan sisälle. Toppatakki päällä ja vanttuut kädessä kippojen kanssa oviaukosta tasapainoileminen lumisella ja jäisellä kynnyksellä kun ei ole erityisen hauskaa 😉

Kun rupesimme keväällä ensimmäisiä ruokinta-aukkoja tekemään kalteritarhaan, en löytänyt netistä mitään ohjeita, joten isäni kanssa kehitimme oman rakenteen aukoille. Olisiko tämä asia josta toivoisitte blogikirjoitusta? Ja voinhan minä tuosta verkkotarhastakin kirjoittaa, miten se on rakennettu, jos näistä vinkkejä kaivataan.

Seuraavat kisat ovat näillä näkymin tammikuussa, joten nyt on hyvää aikaa nostaa koirien suorituskykyä, Pennut ovat kasvaneet hurjasti ja odotamme kovasti pääsevämme niiden kanssa tositoimiin, mutta sitä pitää vielä odottaa. Teimme tässä välissä myös muutoksia kotisivujemme hallintapalveluihin, jonka takia sivumme olivat poissa käytöstä pari päivää tällä viikolla. Nyt sivut pyörivät uudella, entistä tehokkaammalla alustalla, joten aiemmin ajoittain ilmennyttä hitautta ei pitäisi enää ilmetä.

Jämin Syysajot 2016

Jämin Syysajot 2016

Kauden avauskilpailu on kilpailtu. Syyskuun 24.-25. järjestettiin Jämin Syysajot Jämijärvellä, Niinisalon lähellä. Trailwinds osallistui tällä kertaa vain yhteen luokkaan, eli sulanmaan neljän koiran kärryluokkaan, DR4. Windyllä on juoksut edelleen sen verran vaiheessa että sitä ei parane pistää samaan valjakkoon urosten kanssa, joten jouduimme starttaamaan kauden vajaalla valjakolla. Toisaalta, niinhän se edellinenkin kausi päätettiin, eli tavallaan jatkettiin siitä mihin keväällä jäätiin; keulassa Poju ja Remu, pyörässä Mörö.

Syysajot on kaksipäiväinen kilpailu, toisin kuin kevätajot. Eli 4,2 kilometrin rata kierrettiin kertaalleen lauantaina ja kertaalleen sunnuntaina. Lauantaina sää oli erinomainen: vilpoinen sää mutta ei sadetta. Ratapohja tuntui olevan aika kovassa kunnossa kevääseen verrattuna, mutta tuolloinhan kisattiinkin ihan sallittujen lämpötilojen ylärajoilla. Tällä kertaa lähtöviivalle pääseminen tapahtui ilman suurempaa dramatiikkaa, ja saimme apukäsiä auttamaan lähdössä (kiitos avusta!). Tällä kertaa mukana oli sekä kärrykamera että GPS, joten saimme vähän enemmän tuloksia analysoitavaksi kuin viime kaudella, alla kisavideo lauantailta.

Lauantain kisa meni hyvin, verrattuna viime kauteen. Kiersimme radan ajassa 10:26.0 joka on siis 01:11.7 parannus aikaisempaan tulokseen (samalla koirakolla). Keskinopeus kasvoi sekin huomattavasti, ja kevään 21.653 km/h keskinopeudesta päästiin lauantaina karvan verran alle 25 km/h, jonka olin asettanut jonkinlaiseksi tavoitteeksi. Maaliviivalla tuomari huomatti että kärrystämme puuttui siepparinaru. Tästä ei seurannut sanktioita kun lupasin hoitaa asian kuntoon sunnuntain lähtöön mennessä (ja niin teinkin).

Sunnuntain kisa sujui samoissa tunnelmissa, mutta lämpötila oli noussut lauantain noin kymmenestä asteesta noin 13 asteen korville ja ilmankosteus oli korkeampi sekin. Sunnuntain tulos olikin puolisen minuuttia hitaampi, joka ei ollut lainkaan epätyypillinen tulos kun tarkastelin tulostaulukkoa. Kaiken kaikkiaan siis kehitystä on tapahtunut omaan tasoon nähden, mutta kolmella koiralla ja tällä treenillä sijoitus ei ole vielä imarteleva. Olen kisojen jälkeen keskustellut monien muiden valjakkourheilijoiden kanssa, ja olen saanut todella paljon arvokasta informaatiota koirien nopeuden nostamisesta. Pitää muuten todetta että valjakkourheilijoilla on kerrassaan hieno asenne, ja vinkkejä jaetaan avoimesti kokemattomampien valjakoiden kanssa.

Yhteenvetona tuumaisin että koirien peruskunto on hyvä ja voimaa riittää. Kolmella koiralla ison ukon raahaaminen pitkin rataa antaa kuitenkin kilpailijoille yllin kyllin tasoitusta. Treeniä pitää muuttaa enemmän nopeutta kehittäväksi, kuskia keventää (tai vaihtaa kevyempään kuskiin…) – ja olisihan se kiva päästä kisaamaan kaikilla neljällä koiralla! Hyvä fiilis tästä jäi 🙂

Ohkolan kevätajot 2016

Ohkolan kevätajot 2016

Ohkolan kevätajot olivat tietyllä tapaa meidän pienen valjakkourheilutiimimme avauskilpailu. Sanon näin siksi että ensinnäkin olimme Ohkolassa ensimmäistä kertaa molemmat kilpailemassa ja toisekseen nyt kilpailtiin neljän koiran kärryluokassa (DR4) canicrossin (koirajuoksun) lisäksi.

Kaksi päivää ennen kisoja piti lähteä viimeistelylenkille kun huomasimme että kärrystä oli rengas rikki. Meillä ei ole välineitä (eikä tottapuhuen taitojaaan) korjata rengasta itse, joten kuskasimme kärryn kiireen vilkkaa Virkkalan Urheiluliikkeeseen, joka sesonkikiireestä huolimatta lupasi hoitaa pelin kuntoon. Ja niin tekivätkin, kärry oli seuraavana päivänä valmis kisoihin!

Valmistauduimme kisoihin melko hyvin, eli siis kaikki oli pakattuna valmiiksi autoon jo illalla ja tavaralistat kirjoitettuna valmiiksi. Allekirjoittanut oli tosin pakannut epähuomiossa väärät valjaat, mutta onneksi Anna huomasi virheen hyvissä ajoin. Lähdimme ajelemaan kohti Ohkolaa kukonlaulun aikaan ja ajoitus meni nappiin; auto parkkiin ja suoraan rataselostukseen!
Siinä mielessä tämä myöhäinen kauden avaus oli haastava että toinen johtajakoiristamme, Windy, on tietenkin mammalomalla ja jäi kotiin pentujen kanssa. Windyä paikkaamaan otettiin reservistä Ritu, joka on aiemmin ollut ihan hyvä juoksija.
Rataselostuksen jälkeen vaikutti olevan paljon luppoaikaa. Tutustuimme naapureihin, juttelimme niitä näitä, ja yhtäkkiä olikin reilu kymmenen minuuttia lähtövuorooni! Hirmuisella kiirellä koirat ulos häkeistä, valjaisiin ja liinoihin. Lähtöalueelle päästessämme taisi meidän edellämme olla yksi valjakko odottamassa vuoroaan, eli montaa minuuttia ei jäänyt löysää aikatauluun.
Vapaaehtoisten avustamana talutimme Lullebieggamme lähtöviivalle. Sitten alkoi lähtölaskenta. Käsky kuului, ja koirat ampaisivat matkaan. Ritu hinnaili startissa hieman, joten en uskaltanut potkutella heti ettei kärry änge kintereille, mutta hetken jälkeen tiimi alkoi toimimaan ja etenimme hyvää vauhtia.
Hyvää vauhtia riitti kuitenkin vain reilun kilometrin verran. Sen jälkeen Ritu alkoi hidastelemaan alamäissä, ei vain yksinkertaisesti pysy muiden vauhdissa mukana. Tässä kohtaa tuli myös ainoa ohitustilanteemme, kun takaamme startannut meni meistä ohi. Onneksi treeneissä on tullut jonkin verran edes yksittäisten koirien ohituksia, ja kaikki meni mallikkaasti, joskaan en kuullut Ohi-huutoa ja ensimmäinen havaintoni kilpailijoista oli kun vierelleni ilmestyi takaa vieraita huskyjä.
Toisen valjakon vanavedessä meno piristyi joksikin aikaa, mutta ennen kuin kolme kilometriä oli kasassa oli vauhti alkanut taas hiipumaan ja kärkikoirat juosseet kerran hutiin, joskin vahinko jäi pieneksi. Mutta sitten Ritu ilmeisesti turhautui täysin kun ei oikein pysynyt muiden perässä, ja istui takapuolensa uralle kesken juoksun, muuntautuen ajoankkuriksi, ja pysäyttäen lopulta koko valjakon. Melkoisen sadattelun, uhkailun ja manaamisen jälkeen matka kuitenkin jatkui, mutta vauhti olikini mennyttä. Viimeisessä mutkassa kärki sai neronleimauksen ja juoksi suoraan teippien ali. Onneksi ylipaino on ylivoimaa ja sain vedettyä tiimin takaisin uralle (arvoitukseksi jää kuinka Anna olisi tilanteen ratkaissut?).
Maaliin pääsimme ajalla 11:58, ollen siis kisojen hitain valjakko luokassamme. Se ei sinänsä ollut yllätys; tavoitteita oli vain kaksi, eli päästä lähtöviivalle, ja mahdollisesti päästä maaliin. Uskon aiempien harrastusteni valossa vahvasti ajatukseen siitä että kilpailemaan kannattaa ryhtyä heti kun voi, eikä vasta sitten kun on salaa treenattu niin että pärjätään. Tämä ennen muuta siksi että vain kilpailu opettaa mitä kannattaa treenata, ja vasta kun kilpailut rytmittävät treeniä, alkaa koko hommassa olemaan joku juoni.
Mutta kyllä se keskelle rataa takapuolen pysäköinti harmitti.
Annalla meni onneksi paljon paremmin Pojun kanssa DCW-luokassa. Ajalla 17:05 sijoittui viidenneksi.
(Kuva: Tomi Niemi)
Onko jäällä turvallista?

Onko jäällä turvallista?

Tällä hetkellä moni aloitteleva harrastaja tuntuu pohtivan että uskaltaako jäälle mennä. Iltapäivälehdet mehustelevat kauhuskenaarioilla. Valjakkourheilussa, kuten muissakin lajeissa, kokeneet harrastajat pitävät suunsa supussa, ettei väärin ymmärretty neuvo johda pahempaan kuin pulaan.

Lukijan omalla vastuulla annan seuraavat neuvot: Järvet jäätyvät pari milliä per pakkastaste, per vuorokausi yhtäjaksoista pakkasta. Eli yhdessä vuorokaudessa -20*C pakkasessa muodostuu nelisen senttiä jäätä. Tämä siis optimiolosuhteissa. Mm. seuraavat tekijät haittaavat jään muodostumista vaihtelevasti:

  • Virtaava vesi
  • Tuulinen tai pilvinen sää
  • Lumisade tai -peite
  • Suuret järvenselät ja syvänteet

Käytännössä jos yli viikon jatkuu ympäri vuorokautiset pakkaset, niin voi käydä kokeilemassa jäätä. Rantaviivan läheisyydestä mitattu 10 cm paksuus antaa viitteitä siitä että vähän kauempanakin rannasta voisi olla vaaditut 5 cm joka on alarajana turvalliselle liikkumiselle.

Kun on kohtalaisen varma siitä että jäätä on riittävästi niin on aika kokeilla miten se käytännössä sujuu. Kannattaa ainakin aluksi liikkua rannan myötäisesti, ja varustautua asianmukaisesti. Kirjoittelen siihen liittyen näkemyksiäni myöhemmin lisää (naskalit ovat aina pakollinen varuste jäillä liikuttaessa!).

Jäiden sulaminen keväällä on myös ihan oma tieteenlajinsa johon yllä kuvatut tekijät eivät vaikuta oikeastaan mitenkään. Sanottakoon kuitenkin, että kun yhtenäinen jää on kerran muodostunut, on se hidas sulamaan pois näkyvistä. Ikävä kyllä se lakkaa kantamasta ihmistä paljon ennen sitä.

Kauden avauksen videopläjäys

Kauden avauksen videopläjäys

Tulipahan tehtyä kauden avauksen parista kuvasta ja lyhyestä videonpätkästä tällainen kompilaatio Youtubeenkin. Onpahan sitten myöhemminkin jotain mitä katsella, kun omilta koneilta nuo tuppaavat ajan saatossa katoamaan.

Kausi 2016 käynnistetty

Kausi 2016 käynnistetty

Talvi saapui Etelä-Suomeenkin alkaneen vuoden kunniaksi ja kovat pakkaset yhdistettynä maltilliseen määrään lunta ovat pitäneet huolen siitä, että järven jää on jo vuodenaikaan nähden aika paksussa kunnossa. Varsinkin verrattuna edellisiin pariin vuoteen, kun järvi ei ole oikeastaan jäätynyt lainkaan!
Tämän kunniaksi pääsimme aloittamaan rekikauden aukealla järvenjäällä! Jäällä oli jokunen muukin kulkija, joita koirat kiinnostuneina seurasivat, mutta pääasiallisesti pääsimme kulkemaan ilman ulkoisia häiriötekijöitä. Koska kyseessä oli tosiaan ensimmäinen rekiretki tälle talvelle, en asettanut oikeastaan mitään tavoitteita ja annoin koirien pitkälti itse valita reitin.
Alkumatkasta kärjessä menivät Ritu ja Poju, mutta muutaman kilometrin jälkeen tämän konfiguraation ongelma oli ilmeinen; Poju on aika lailla vahvempi ja kun kuljetaan uran ulkopuolella niin alkaa valjakko viettää Pojun puolelle. Käytännössä tämä ilmeni siten että koko konkkaronkka piirsi järven jäälle reilun kilometrin halkaisijalla ympyrää, kunnes tajusin tilanteen.
Muutin kokoonpanoa, ja siirsin Pojun pyörään Windyn seuraksi, ja Ritu jatkoi kärjessä yksin. 
Korvia koirilla ei ollut päässään lainkaan ja on selvää, että Ritun kanssa pitää ruveta treenaamaan suuntia määrätietoisesti. Yksi vastaantuleva karvakorva osui reitille eikä tilanteesta selvitty ilman hämmennystä, joskin sekin tilanne olisi voinut mennä kehnomminkin!
En juuri koiria hoputtanut vaan halusin saada myöhempää vertailua varten pohjatuloksen. Näillä asetelmilla päädyttiin 12 kilometrin matkalla noin 9 km/h keskinopeuteen, huippujen ollessa 21,5 km/h alkuinnostuksen voimin. 

Notes to self: rauhallisempi startti antanee paremman lopputuloksen ja kärjessä vain yksi koira kunnes suunnat alkavat hahmottua (joskus vuonna 2019).