Lajitteluperuste
Avainsana: kilpailu

Valjakkourheilijoiden kansainvälinen menestys

Valjakkourheilijoiden kansainvälinen menestys

Kansainvälisen rekikoiraurheilun kattojärjestön IFSS:n talvilajien maailmanmestaruus-kilpailut Kanadan Haliburtonissa saatiin viime viikolla päätökseen, ja Suomen joukkueen kokonaissaldo kisoista oli huimat seitsemän mitalia, joista peräti kuusi kultaista. Vesa-Pekka Jurvelin toi kotiin jo 11. maailmanmestaruutensa, eli kyseessä on kansainvälisestikin kovan luokan urheilija! Valjakkourheiluliitto on seurannut blogikirjoituksissa  ja Facebookissa Team Finlandin edistystä, mutta valtamedia ei näitä saavutuksia tunnu huomioivan.

Valjakkourheiluliitto listaa sivuillaan saavutuksia. Edellisissä arvokisoissa EM-mitaleja on tullut 13 kappaletta ja MM-mitaleja yhteensä 11 kappaletta, kun huomioidaan sekä sulanmaan lajit että talvilajit. Liiton esittämät luvut pitävät sisällään vain IFSS:n alaisuudessa järjestetyt kilpailut, joten käytännössä EM-mitaleita on tullut enemmänkin, sillä kansainvälisiä kattojärjestöjä on useita. Tämä ei tee valjakkourheilun tunnettavuuden edistämisestä tietenkään helpompaa, koska asian esittäminen selkeästi vaikeutuu eri liittojen sekamelskassa. Minä pitäydyn tässä kirjoituksessa siis vain merkittävimmän, eli IFSS:n luvuissa.

Lajiliittomme VUL sai vuonna 2016 Opetus- ja Kulttuuriministeriön tukea 27.000€. Jos nykyisen tuottavuusideologian tapaisesti ajatellaan että tuella pitäisi saada menestystä, voitaisiin sanoa että OKM saa sijoitukselleen erinomaista tuottoa; 13 kansainvälistä arvokisamitalia. OKM julkaisee vuosittain myöntämänsä tukieurot ja niiden saajat. Pienten lajien piiristä löytyy varmasti muitakin erinomaisiin tuloksiin päässeitä lajiliittoja, mutta väitänpä että vain harvat pystyvät kilpailemaan valjakkourheilun kanssa. Ja harvassa lajissa menestys on niin nousujohteista kuin valjakkourheilussa.

suomalaisten menestys valjakkourheilun kansainvälisissä kilpailuissa 1989-2016

Lajin näkyvyys mediassa on kuitenkin vaatimatonta. Liiton puheenjohtajan Juha Romppasen Itäraja 2017-projekti on herättänyt kiitettävästi huomiota, ja lajimme tuntuu toistuvasti kelpaavan uutisohjelmien loppukevennysten materiaaliksi. Urheilulajina sitä kuitenkin käsitellään omien piiriemme ulkopuolella hyvin vähän. MM-kilpailuista saatua menestystä ei ole taidettu kansallisen tason lehdistössä huomioida lainkaan. Onneksi monet paikallislehdet osaavat uutisoida oman kylän onnistumisista tarkemminkin!

Miten näkyvyyttä sitten voisi parantaa? Tiedon saatavuutta tulisi parantaa, sen pitäisi olla helposti saatavilla ja ymmärrettävässä muodossa. Jos toimittajan on helppo löytää faktat, on todennäköisempää että ne tulevat myös artikkeliin oikein. Allekirjoitannut yrittää parhaansa mukaan ylläpitää ja kehittää lajista kertovaa Wikipedia-sivua, ja haastan muutkin mukaan työhön. Toivon myös, että kaikki esittämäni luvut ja muut tiedot ovat oikein, mutta jos eivät ole, pyydän asiasta paremmin tietäviä korjaamaan asiat suoraan Wikipediaan – siihen ei tarvita mitään erikoisoikeuksia!

Toinen asia on, että kun meille harrastajille tarjoutuu mahdollisuuksia puhua lajistamme, ei valita helpointa polkua ja kerrota pelkästään elämyksellisistä hetkistä koirien kanssa. Pidetään mielessä, että tämä on myös urheilua, ja sitä puolta olisi hyvä tuoda myös entistä enemmän esille!

(Otsikkokuvan on ottanut Kimmo Virkki)

Jämin kevätajot 2016

Jämin kevätajot 2016

Pari viikkoa sitten kisattiin Ohkolassa, ja nyt oli vuorossa Jämin kevätajot. Valmistautuminen kisaan jäi vähänlaiseksi kun kevät alkoi tekemään tilaa kesälle ja lämpötilat karkasivat jo edellisenä viikonloppuna sellaisiksi, ettei koiria voinut harjoituttaa enää tehokkaasti. No, saivatpahan ainakin palautua edellisestä kisasta kunnolla.

Kisaa edeltävän viikon aikana kilpailukutsu eli aika voimakkaasti kun meteorologit kilpaa korjasivat ennusteitaan kesäisemmiksi. Lopulta rataselostus oli siirretty alkamaan 08:00, joka tarkoitti että edessä oli taas aikainen herätys. Kisavarusteiden pakkaaminen sujui jo jonkin asteisella rutiinilla ja perillekin löydettiin ihan ajallaan. Tällä kertaa oli jopa aikaa kytkeä koirat matkaketjuun ennenkuin rataselostus alkoi!

Koiria otimme mukaan tällä kertaa vain kolme, eli keulassa juoksivat Poju ja Remu, pyörässä Mörö yksin. Päätin että kisaan mieluummin varmoilla koirilla vähän hitaammin kuin otan mukaan epävarmuustekijöitä.

Jämin rataprofiili on mielestäni helpompi kuin Ohkolassa; sekä mutkia että mäkiä tuntui olevan vähemmän. Toisaalta rata on pehmeämpi, ja kun vielä lämpötila oli jo yhdeksän jälkeen aamulla Ohkolaa merkittävästi kuumempi, olivat tulokset keskimäärin hitaampia kuin pari viikkoa sitten. Meidän osaltamme tilanne oli kuitenkin toinen!

Tein keittiöanalyysiä molempiin kisoihin osallistuneiden suhteellisista tuloksista Ohkolassa ja Jämillä DR4-luokassa, ja keskimäärin matka taittui Jämillä 28 sekuntia hitaammin kuin Ohkolassa. Eli vaikka profiili on helpompi, oli pehmeän alustan ja lämpimän kelin yhdistelmä omiaan hidastamaan valjakoita. Meidän osaltamme tulos oli kuitenkin 21 sekuntia nopeampi. Suhteellisesti meidän tuloksemme parani huomattavasti jättämällä epävarma koira pois valjakosta ja tekemällä itse enemmän töitä ylämäissä.

Loppuaikamme oli tällä kertaa 11:38 ja keskinopeus 21.7 km/h. Ei siis puhuta huipputuloksista, mutta kehityksen suunta on sentään oikea Sijoituksemme tällä kertaa 12/14, eli emmepähän olleet viimeisiä!

Anna osallistui Pojun kanssa koirajuoksuun DCW-luokassa, mutta tässä meille tuli ajanhallintavirhe. Kärryluokan startissa olimme lähtöalueella turhan aikaisin, noin kymmenen minuuttia etuajassa jolloin koirat kuluttivat turhaan virtaansa hinkumalla radalle ennen omaa vuoroa. Annan lähdön kanssa taasen emme olleet hereillä kellon kanssa (Garminit jäi kotiin!) ja niinpä Anna myöhästyi lähtövuorostaan, siirrettiin starttaamaan luokan viimeisenä ja kärsimään kolmen lähtövälin aikarangaistuksen. Onni onnettomuudessa että lähtövälit olivat nopeasti nousevan lämpötilan takia 30 sekuntia, eli aikasakko oli yhteensä 1:30.

Annakin juoksi kotikutoisen tilastoni valossa suhteellisesti paremmin Jämillä kuin Ohkolassa, suhteutettuna siis muihin molempiin kisoihin osallistuneihin, jos aikasakkoa ei lasketa. Ilman sakkoa Annan loppuaika olisi ollut 18:15 jolla olisi tullut luokan neljäs sijoitus. Nyt lopputulos on 19:45 ja sillä sijoitus 6/7.

Ihmettelen hieman että miksi aikasakkoa ei näytetä virallisissa tuloksissa? Mielestäni nykyinen merkintätapa on hieman harhaanjohtava. Hylkäysten osalta sentään tuloksissa merkitään rikotut sääntökohdat, mutta tässsä olisi pienen viilauksen paikka.

Tällä kertaa siis virheet olivat puhtaasti inhimillisiä ja koirat tekivät hyvää työtä. Tähän on hyvä lopettaa kevätkausi, siirtyä kesän uittotreeneihin, ja odotella syksyä!

P.S: Pennut ovat jo alkaneet jaloitella ja tulleet ulos kopista.

(Artikkelin kuvan on ottanut Jarkko Parikka)

Ohkolan kevätajot 2016

Ohkolan kevätajot 2016

Ohkolan kevätajot olivat tietyllä tapaa meidän pienen valjakkourheilutiimimme avauskilpailu. Sanon näin siksi että ensinnäkin olimme Ohkolassa ensimmäistä kertaa molemmat kilpailemassa ja toisekseen nyt kilpailtiin neljän koiran kärryluokassa (DR4) canicrossin (koirajuoksun) lisäksi.

Kaksi päivää ennen kisoja piti lähteä viimeistelylenkille kun huomasimme että kärrystä oli rengas rikki. Meillä ei ole välineitä (eikä tottapuhuen taitojaaan) korjata rengasta itse, joten kuskasimme kärryn kiireen vilkkaa Virkkalan Urheiluliikkeeseen, joka sesonkikiireestä huolimatta lupasi hoitaa pelin kuntoon. Ja niin tekivätkin, kärry oli seuraavana päivänä valmis kisoihin!

Valmistauduimme kisoihin melko hyvin, eli siis kaikki oli pakattuna valmiiksi autoon jo illalla ja tavaralistat kirjoitettuna valmiiksi. Allekirjoittanut oli tosin pakannut epähuomiossa väärät valjaat, mutta onneksi Anna huomasi virheen hyvissä ajoin. Lähdimme ajelemaan kohti Ohkolaa kukonlaulun aikaan ja ajoitus meni nappiin; auto parkkiin ja suoraan rataselostukseen!
Siinä mielessä tämä myöhäinen kauden avaus oli haastava että toinen johtajakoiristamme, Windy, on tietenkin mammalomalla ja jäi kotiin pentujen kanssa. Windyä paikkaamaan otettiin reservistä Ritu, joka on aiemmin ollut ihan hyvä juoksija.
Rataselostuksen jälkeen vaikutti olevan paljon luppoaikaa. Tutustuimme naapureihin, juttelimme niitä näitä, ja yhtäkkiä olikin reilu kymmenen minuuttia lähtövuorooni! Hirmuisella kiirellä koirat ulos häkeistä, valjaisiin ja liinoihin. Lähtöalueelle päästessämme taisi meidän edellämme olla yksi valjakko odottamassa vuoroaan, eli montaa minuuttia ei jäänyt löysää aikatauluun.
Vapaaehtoisten avustamana talutimme Lullebieggamme lähtöviivalle. Sitten alkoi lähtölaskenta. Käsky kuului, ja koirat ampaisivat matkaan. Ritu hinnaili startissa hieman, joten en uskaltanut potkutella heti ettei kärry änge kintereille, mutta hetken jälkeen tiimi alkoi toimimaan ja etenimme hyvää vauhtia.
Hyvää vauhtia riitti kuitenkin vain reilun kilometrin verran. Sen jälkeen Ritu alkoi hidastelemaan alamäissä, ei vain yksinkertaisesti pysy muiden vauhdissa mukana. Tässä kohtaa tuli myös ainoa ohitustilanteemme, kun takaamme startannut meni meistä ohi. Onneksi treeneissä on tullut jonkin verran edes yksittäisten koirien ohituksia, ja kaikki meni mallikkaasti, joskaan en kuullut Ohi-huutoa ja ensimmäinen havaintoni kilpailijoista oli kun vierelleni ilmestyi takaa vieraita huskyjä.
Toisen valjakon vanavedessä meno piristyi joksikin aikaa, mutta ennen kuin kolme kilometriä oli kasassa oli vauhti alkanut taas hiipumaan ja kärkikoirat juosseet kerran hutiin, joskin vahinko jäi pieneksi. Mutta sitten Ritu ilmeisesti turhautui täysin kun ei oikein pysynyt muiden perässä, ja istui takapuolensa uralle kesken juoksun, muuntautuen ajoankkuriksi, ja pysäyttäen lopulta koko valjakon. Melkoisen sadattelun, uhkailun ja manaamisen jälkeen matka kuitenkin jatkui, mutta vauhti olikini mennyttä. Viimeisessä mutkassa kärki sai neronleimauksen ja juoksi suoraan teippien ali. Onneksi ylipaino on ylivoimaa ja sain vedettyä tiimin takaisin uralle (arvoitukseksi jää kuinka Anna olisi tilanteen ratkaissut?).
Maaliin pääsimme ajalla 11:58, ollen siis kisojen hitain valjakko luokassamme. Se ei sinänsä ollut yllätys; tavoitteita oli vain kaksi, eli päästä lähtöviivalle, ja mahdollisesti päästä maaliin. Uskon aiempien harrastusteni valossa vahvasti ajatukseen siitä että kilpailemaan kannattaa ryhtyä heti kun voi, eikä vasta sitten kun on salaa treenattu niin että pärjätään. Tämä ennen muuta siksi että vain kilpailu opettaa mitä kannattaa treenata, ja vasta kun kilpailut rytmittävät treeniä, alkaa koko hommassa olemaan joku juoni.
Mutta kyllä se keskelle rataa takapuolen pysäköinti harmitti.
Annalla meni onneksi paljon paremmin Pojun kanssa DCW-luokassa. Ajalla 17:05 sijoittui viidenneksi.
(Kuva: Tomi Niemi)