Miksi kunnon talvi on yhdestä asteesta kiinni?

Koiravaljakko Lohjanjärven jäällä helmikuussa 2017

Rikkonaisesta talvesta huolimatta olemme saaneet treenattua koiria hyvin. Tammikuussa treeniä tuli eri metodein toistasataa kilometriä ja helmikuun alkuviikkoina harjoittelu jatkui nousujohteisena. Tällä viikolla ennusteet muuttuivat, ja ensi viikonlopun kilpailu Ohkolassa, kauden avauskilpailumme, peruttiin koska ilmeisesti lauantaihin mennessä lumet ovat muisto vain. Koirien ja kilpailijoiden turvallisuuden näkökulmasta päätös on perusteltu ja oikea.

Tämä ei ollut kuluvan kauden ensimmäinen peruttu kilpailu. Eikä todennäköisesti viimeinen. Voi olla, että monelle tiimille syyskaudesta siirrytäänkin suoraan kevätkauteen, ja talvikausi jää kokonaan väliin. Toivottavasti ensi kausi olisi toisenlainen ja pääsisimme välillä kilpailemaan lumellekin, mutta tilastojen valossa näyttää siltä että treenauksessa on parempi keskittyä sulanmaan lajeihin.

Ilmastonmuutoksesta puhuttaessa viitataan usein tilastoihin. Tilastot voivat tuntua kaukaisilta, eikä niiden merkitystä osata aina selittää. Monessa yhteydessä on kerrottu, että lämpötila on noussut yhden asteen. Ilmatieteenlaitos julkaisee dataa vuodesta 1961 alkaen. Tutustuin palvelun kautta Salon mittaustuloksiin, ehkäpä siksi että se on sijaintinsa puolesta juuri Trailwindsin kannalta relevantein vertailupiste. Keräsin numerot yhteen, ja tein niiden pohjalta seuraavan esityksen.

Tammikuun keskilämpötilat ja kumulatiivinen keskiarvo 1977-2017

Data alkaa vuodesta 1961 mutta esityksessä huomioin datan vain vuodesta 1977 alkaen jotta keskiarvolla olisi ensimmäisestä esitetystä vuodesta alkaen jotain relevanssia. Sininen käyrä kuvaa tammikuun keskilämpötilaa per vuosi, kun taas punainen kuvaaja esittää keskiarvoa alkaen vuodesta 1961. Summa summarum; tammikuun keskilämpötila Salossa mitattuna on edellisen puolen vuosisadan aikana noussut 1,07ºC.

Yhden asteen lämpötilan muutos ei tosiaankaan kuulosta pahalta. Onko sillä nyt väliä, että onko lämpötila -14ºC vai kenties -13ºC? Eipä sillä olekaan. Mutta silläpä onkin väliä, onko lämpötila -0,5ºC vai +0,5ºC. Sadejaksot osuvat yleensä matalapaineen jaksoihin, ja matalapaineen vallitsessa on keskimääräistä lämpimämpää. Yleistäen voisi sanoa sadetta tulee silloin kun on lauhaa. Viime vuosisadan alkupuolen tammikuussa se tarkoitti yleensä pikkupakkasta. Nyt se tarkoittaa yleensä suojasäätä. Tuon yhden asteen takia lumi sataa räntänä tai vetenä. Ja se puolestaan sulattaa pois senkin lumen joka saatiin maahan pakkaspäivien aikana.

Voi olla että vuosi 2017 jää meidän tiimimme osalta historiaan vuotena, jolloin valjakkourheilun talvikausi peruttiin yhden asteen takia. Kauden avaus ei ikinä tullut. Onneksi kuitenkin koirat pääsivat edes muutamaksi päiväksi jäälle nautiskelemaan pitkistä vedoista!

Valjakkourheilijoiden kansainvälinen menestys

Jämin Syysajot 2016 - kuvaaja Kimmo Virkki - Jukka-Pekka Ahonen tulossa maaliin DR4-luokassa

Kansainvälisen rekikoiraurheilun kattojärjestön IFSS:n talvilajien maailmanmestaruus-kilpailut Kanadan Haliburtonissa saatiin viime viikolla päätökseen, ja Suomen joukkueen kokonaissaldo kisoista oli huimat seitsemän mitalia, joista peräti kuusi kultaista. Vesa-Pekka Jurvelin toi kotiin jo 11. maailmanmestaruutensa, eli kyseessä on kansainvälisestikin kovan luokan urheilija! Valjakkourheiluliitto on seurannut blogikirjoituksissa  ja Facebookissa Team Finlandin edistystä, mutta valtamedia ei näitä saavutuksia tunnu huomioivan.

Valjakkourheiluliitto listaa sivuillaan saavutuksia. Edellisissä arvokisoissa EM-mitaleja on tullut 13 kappaletta ja MM-mitaleja yhteensä 11 kappaletta, kun huomioidaan sekä sulanmaan lajit että talvilajit. Liiton esittämät luvut pitävät sisällään vain IFSS:n alaisuudessa järjestetyt kilpailut, joten käytännössä EM-mitaleita on tullut enemmänkin, sillä kansainvälisiä kattojärjestöjä on useita. Tämä ei tee valjakkourheilun tunnettavuuden edistämisestä tietenkään helpompaa, koska asian esittäminen selkeästi vaikeutuu eri liittojen sekamelskassa. Minä pitäydyn tässä kirjoituksessa siis vain merkittävimmän, eli IFSS:n luvuissa.

Lajiliittomme VUL sai vuonna 2016 Opetus- ja Kulttuuriministeriön tukea 27.000€. Jos nykyisen tuottavuusideologian tapaisesti ajatellaan että tuella pitäisi saada menestystä, voitaisiin sanoa että OKM saa sijoitukselleen erinomaista tuottoa; 13 kansainvälistä arvokisamitalia. OKM julkaisee vuosittain myöntämänsä tukieurot ja niiden saajat. Pienten lajien piiristä löytyy varmasti muitakin erinomaisiin tuloksiin päässeitä lajiliittoja, mutta väitänpä että vain harvat pystyvät kilpailemaan valjakkourheilun kanssa. Ja harvassa lajissa menestys on niin nousujohteista kuin valjakkourheilussa.

suomalaisten menestys valjakkourheilun kansainvälisissä kilpailuissa 1989-2016

Lajin näkyvyys mediassa on kuitenkin vaatimatonta. Liiton puheenjohtajan Juha Romppasen Itäraja 2017-projekti on herättänyt kiitettävästi huomiota, ja lajimme tuntuu toistuvasti kelpaavan uutisohjelmien loppukevennysten materiaaliksi. Urheilulajina sitä kuitenkin käsitellään omien piiriemme ulkopuolella hyvin vähän. MM-kilpailuista saatua menestystä ei ole taidettu kansallisen tason lehdistössä huomioida lainkaan. Onneksi monet paikallislehdet osaavat uutisoida oman kylän onnistumisista tarkemminkin!

Miten näkyvyyttä sitten voisi parantaa? Tiedon saatavuutta tulisi parantaa, sen pitäisi olla helposti saatavilla ja ymmärrettävässä muodossa. Jos toimittajan on helppo löytää faktat, on todennäköisempää että ne tulevat myös artikkeliin oikein. Allekirjoitannut yrittää parhaansa mukaan ylläpitää ja kehittää lajista kertovaa Wikipedia-sivua, ja haastan muutkin mukaan työhön. Toivon myös, että kaikki esittämäni luvut ja muut tiedot ovat oikein, mutta jos eivät ole, pyydän asiasta paremmin tietäviä korjaamaan asiat suoraan Wikipediaan – siihen ei tarvita mitään erikoisoikeuksia!

Toinen asia on, että kun meille harrastajille tarjoutuu mahdollisuuksia puhua lajistamme, ei valita helpointa polkua ja kerrota pelkästään elämyksellisistä hetkistä koirien kanssa. Pidetään mielessä, että tämä on myös urheilua, ja sitä puolta olisi hyvä tuoda myös entistä enemmän esille!

(Otsikkokuvan on ottanut Kimmo Virkki)

Syyskausi jatkuu

Anna Äiteen Pyrähys II DR4 luokassa

Viime viikonloppuna Trailwindsin tiimi pyyhälsi taas pitkin eteläisempää Suomea. Lauantaina kilpailtiin Pertunmaalla Äiteen Pyrähys II -tapahtumassa ja sunnuntaina Janakkala Cross-kisassa. Tällä kertaa DR4-kärryluokissa kuskina oli Anna ja Jukkis avasi lauantaina canicross-kilpauran 2,2 kilometrin DCM-luokassa.

Liikenteeseen lähdettiin edelleen kolmella vetävällä koiralla. Windyn juoksut jatkuvat, ja koirien pää on aika pyörällä. Otimme matkaan myös pentueestamme Eskon, totuttelemaan kilpakoiran elämään ja matkustamiseen.

Pertunmaan Äiteen Pyrähys II -tapahtumassa kilpailimme siis DR4-kilpaluokassa kolmella koiralla; kärjessä Poju ja Remu, pyörässä Mörö. Annalle oli arvottu viimeinen lähtövuoro, ja edellä starttasi yksi malamuutti- ja yksi malamuutti/siperianhusky-valjakko. Odotettavissa oli että niistä mennään ohi, ja näin kävikin, mutta ilmeisesti Remulla oli tosiaan jotain muuta kuin kilpajuoksut mielessä, kun malamuutit kiinnostivat sen verran että ohitusten jälkeen tulikin täys stoppi. Annalla oli täysi työ saada valjakko takaisin juoksuun, ja pysähdykseen tuhrautui pari minuuttia.

Äiteen Pyrähys II DR4 tulokset
Äiteen Pyrähys II DR4 tulokset

Kilpailun loppupuolella kärki luki rataa väärin eikä meinannut totella ohjeita, ja oli vetämässä mutkaa suoraksi merkinnöistä huolimatta. Tähänkin haasteeseen meni puolisen minuuttia. Tulostaulukkoa kun lukee niin nämä eivät vielä yhteensä olisi ihan suoraan muuttaneet sijoitusta mutta parannettavaa taas löytyy, enemmän kuin omiksi tarpeiksi.

Äiteen Pyrähys II DCM tulokset
Äiteen Pyrähys II DCM tulokset

Kilpailun viimeisenä lajina oli koirajuoksu, ja Jukkis lähti radalle viimeisenä. Luokassa oli neljä juoksijaa, ja se oli myös sijoitus maalissa. Jukkis juoksi Mörön kanssa, joka on vahvin koiristamme mutta ei ole kovin itsevarma; canicrossissa tämä näkyy epätasaisena vetona ja pään pyörimisenä, kun koira ei luota itseensä. Koska juoksijankaan kunto ei antanut myöden tavoitella kärkisijoituksia, niin tämä oli kuitenkin erinomainen tilaisuus testata koiraa kilpailutilanteessa ja kerätä kokemusta molemmille.

Janakkala Crossissa olimme ilmoittautuneet vain yhteen luokkaan, eli kolmen koiran harrasteluokkaan, 5 kilometrin radalle. Janakkalan hiekkamonttua kiertävä rata on pohjaltaan kova ja profiililtaan nopea. Tälläkin kertaa Remun suoritus jätti paljon toivomisen varaa ja tolpanjuuret kiinnostivat enemmän kuin juoksu. Viiden kilometrin rata kierrettiin lopulta ajassa 15:46

Janakkala Cross 2016 nopeus etäisyyden mukaan

Yllä olevassa kuvaajassa on esitetty valjakon nopeus suhteessa kuljettuun matkaan. Kuten siitä ilmenee, kulki valjakko ihan mukavasti ensimmäiset neljä kilometriä, mutta viimeinen kilometri on ollut varsinaista viettien valtatietä, kun Remu on stoppaillut useammankin kerran, pysähdysten kesto kymmenestä sekunnista yli puoleen minuuttiin.

Taitaa olla niin että Remun ura johtokoirana alkaa olemaan taputeltu. Remu on nyt ollut meillä viime keväästä ja liinat ovat olleet löysinä toistuvasti. Valjaissa koira tuntuu laiskalta, mutta emme ole valmiita luovuttamaan. Pitää nyt selvittää että mitä vaikutusta on Remun siirtämisellä pyörään veljensä Mörön viereen, jahka Windy palaa riviin. Kokeilemme myös uusia valjaita – ostimme Janakkalasta parit Non-Stopit mukaan – ja Susanna Bürklandin kanssa käytyjen keskustelujen perusteella myös osteopaatin apu voisi olla paikallaan.

Harjoittelun saralla Remun kanssa siirrytään nyt vähäksi aikaa yksilöharjoitteluun bikejoringin avulla. Yksin juostessa koira ei voi löysäillä, kun ei ole muita pitämässä liinoja kireällä. Toivottavasti suoritukset saadaan nousujohteisiksi!

Uusi kausi alkaa

Windyn kesäloma jatkuu

Neljän yön päästä pitäisi startata 2016 syyskausi. Ohjelmassa on siis Jämin Syysajot, ja 2 x 4,2 KM DR4-luokassa. Ensimmäistä kertaa kilpailemme perättäisinä päivinä, joten välissä on luvassa myös telttayö. Varustautuminen ja pakkaaminen on jo alkanut, mutta joitakin varustehankintoja on vielä tekemättä.

Viime kausi lopetettiin vajaalla tiimillä Windyn tiineyden takia. Nyt näyttää siltä että uusi kausi startataan samoissa tunnelmissa, koska neidillä on juoksut ja se tarkoittaa että urosten treeneistä (eikä siis todennäköisesti kisoistakaan) tule yhtään mitään. Tänään piti ajaa viimeinen vauhtilenkki, mutta näköjään kiima on jo siinä pisteessä että urosten pää menee auttamattomasti sekaisin. Näillä näkymin kilpailemme siis kolmella uroksella ja Windy jää kotiin vahtimaan pentuja.

On tässä sentään jotain positiivistakin. Kesän ja alkusyksyn treenit ovat olleet ihan eri tasolla kuin viime keväänä. Tuloskehitystäkin siis voisi ainakin siitä vinkkelistä katsoen odottaa. Ja onpahan nyt ainakin vertailukelpoinen tulos kevät- ja syyskisoissa, kun matkaan lähdetään samalla kokoonpanolla. Toivottavasti seuraaviin kisoihin päästäisiin jo neljän koiran voimin. Vaikka isäntä onkin kiloja tiputtanut, on niitä silti kolmelle koiralle enemmän kuin tarpeeksi…