Lajitteluperuste
Avainsana: Ohkola

Miksi kunnon talvi on yhdestä asteesta kiinni?

Miksi kunnon talvi on yhdestä asteesta kiinni?

Rikkonaisesta talvesta huolimatta olemme saaneet treenattua koiria hyvin. Tammikuussa treeniä tuli eri metodein toistasataa kilometriä ja helmikuun alkuviikkoina harjoittelu jatkui nousujohteisena. Tällä viikolla ennusteet muuttuivat, ja ensi viikonlopun kilpailu Ohkolassa, kauden avauskilpailumme, peruttiin koska ilmeisesti lauantaihin mennessä lumet ovat muisto vain. Koirien ja kilpailijoiden turvallisuuden näkökulmasta päätös on perusteltu ja oikea.

Tämä ei ollut kuluvan kauden ensimmäinen peruttu kilpailu. Eikä todennäköisesti viimeinen. Voi olla, että monelle tiimille syyskaudesta siirrytäänkin suoraan kevätkauteen, ja talvikausi jää kokonaan väliin. Toivottavasti ensi kausi olisi toisenlainen ja pääsisimme välillä kilpailemaan lumellekin, mutta tilastojen valossa näyttää siltä että treenauksessa on parempi keskittyä sulanmaan lajeihin.

Ilmastonmuutoksesta puhuttaessa viitataan usein tilastoihin. Tilastot voivat tuntua kaukaisilta, eikä niiden merkitystä osata aina selittää. Monessa yhteydessä on kerrottu, että lämpötila on noussut yhden asteen. Ilmatieteenlaitos julkaisee dataa vuodesta 1961 alkaen. Tutustuin palvelun kautta Salon mittaustuloksiin, ehkäpä siksi että se on sijaintinsa puolesta juuri Trailwindsin kannalta relevantein vertailupiste. Keräsin numerot yhteen, ja tein niiden pohjalta seuraavan esityksen.

Tammikuun keskilämpötilat ja kumulatiivinen keskiarvo 1977-2017

Data alkaa vuodesta 1961 mutta esityksessä huomioin datan vain vuodesta 1977 alkaen jotta keskiarvolla olisi ensimmäisestä esitetystä vuodesta alkaen jotain relevanssia. Sininen käyrä kuvaa tammikuun keskilämpötilaa per vuosi, kun taas punainen kuvaaja esittää keskiarvoa alkaen vuodesta 1961. Summa summarum; tammikuun keskilämpötila Salossa mitattuna on edellisen puolen vuosisadan aikana noussut 1,07ºC.

Yhden asteen lämpötilan muutos ei tosiaankaan kuulosta pahalta. Onko sillä nyt väliä, että onko lämpötila -14ºC vai kenties -13ºC? Eipä sillä olekaan. Mutta silläpä onkin väliä, onko lämpötila -0,5ºC vai +0,5ºC. Sadejaksot osuvat yleensä matalapaineen jaksoihin, ja matalapaineen vallitsessa on keskimääräistä lämpimämpää. Yleistäen voisi sanoa sadetta tulee silloin kun on lauhaa. Viime vuosisadan alkupuolen tammikuussa se tarkoitti yleensä pikkupakkasta. Nyt se tarkoittaa yleensä suojasäätä. Tuon yhden asteen takia lumi sataa räntänä tai vetenä. Ja se puolestaan sulattaa pois senkin lumen joka saatiin maahan pakkaspäivien aikana.

Voi olla että vuosi 2017 jää meidän tiimimme osalta historiaan vuotena, jolloin valjakkourheilun talvikausi peruttiin yhden asteen takia. Kauden avaus ei ikinä tullut. Onneksi kuitenkin koirat pääsivat edes muutamaksi päiväksi jäälle nautiskelemaan pitkistä vedoista!

Ohkolan syksy 2016

Ohkolan syksy 2016

Lauantaina 29. lokakuuta kilpailtiin Ohkolan syyskisoissa. Kyseessä oli ensimmäinen UVU:n organisoima kilpailu, ja sinne tulikin ennätysmäärä osallistujia. Eikä varmaan vähiten sen takia, että DR4-luokassa oli tarjolla myös REK- eli rekikoirien kilpailukoe. Trailwindsin tiimi osallistui REK-kokeeseen ja sen lisäksi musherit osallistuivat miesten ja naisten canicrossluokkiin.

Ensimmäistä kertaa tiimimme pääsi matkaan kaikkien kisakoirien vahvuudella, eli keulassa Poju ja Remu, pyörässä Windy ja Mörö. Lisäksi mukaan lähti Ritu, juoksemaan Jukkiksen kanssa miesten koirajuoksuluokkaan. Koska siinä olivatkin kaikki aikuiset koiramme, sai Anna lainakoiraksi koirajuoksuun Aarne Karjalalta hänen johtajanarttunsa Bellan.  Bellan kanssa ei oltu ennen canicrossattu, mutta onneksi Aarnen itsevarma luottojohtaja tiesi melkeinpä heti, mikä on homman nimi.

Päivän ensimmäinen lähtömme oli tapahtuman varsinainen DR4-kilpailu, joka toimi samalla kilpailukokeen ensimmäisenä lähtönä. Koirien treenaaminen kisaa varten oli ollut haastavaa, koska Windyn juoksut olivat vasta päättyneet, eli yhdessä koiria ei oltu juuri ehditty harjoittaa.

Lähtövuoroa odotellessa koirat olivat aika rauhallisia, paitsi Mörö jolla on aina vähän kovempi kiire matkaan kuin muilla. Startti meni hyvin ja koirat kiihdyttivät ensimmäiseen ylämäkeen mennessä vauhdin 27 km/h nopeuteen, mutta sitten tuli stoppi: vaikka ruokintaa oli edellisinä päivinä vähennetty, tarvitsi Remu ”henkilökohtaisen huoltokatkon”. Seisoksissa oltiin 10 sekuntia, ja uudelleen kiihdyttäminen mukaanlaskettuna tähän tärväytyi puolisen minuuttia.

Loppumatka meni hyvin pehmeällä radalla. Koirat juoksivat kosteissa olosuhteissa varsin hyvin, joskin Windystä näki että ei ole tottunut juoksemaan pyörässä, ja koira pyrki ilmeisesti välttämään roiskuvaa rapaa vetämällä sivuun varsinkin ensimmäisen kilometrin ajan. Koko tiimi, isäntä mukaanlukien, tekivät lujasti töitä ja maaliin päästiin ajalla 10:26, eli huimat 1:32 nopeammin kuin samalla radalla Ohkolan Kevätajoissa! Keskinopeuskin oli yli 23 km/h.

Koirajuoksuluokkia odotellessa oli aikaa laskea REK-kokeen osalta tavoiteaikoja. Siperianhuskyvaljakkoja oli kokeessa niin paljon, että perusaika laskettiin neljän kärkivaljakon keskituloksen perusteella. Se tarkoitti, että ensimmäisen kierroksen perusteella hyväksytty REK3-tulos olisi saavutettu 10:06 ajalla. Vaikutti siis siltä, että kiristämällä tahtia hieman, ja ilman ylimääräisiä pysähdyksiä, olisi tavoite saavutettavissa!

Välissä piti kuitenkin vähän urheilla. Ensin Jukkis kävi juoksemassa Ritun kanssa, ja koska sen enempää isäntä kuin koirakaan eivät vielä täytä kilpajuoksijan määritelmää, oli odotettavissa että tulostaulukon peräpäätä pidetään visusti hallussa. Jukkis suhtautuu koirajuoksuun sen verran rennosti, että oli lähtemässä kisaan ilman varusteita. Bürklandit pelastivat tilanteen, ja lainasivat kisaan Non-Stopin canicross-vyön. Omaan tasoon nähden on  kiva huomata että juoksunopeuskin paranee kisasta toiseen, ja ehkäpä tässä vielä jossain vaiheessa voi alkaa kilpailemaan myös koirajuoksussa tosissaan! Mutta kärkeen on matkaa… sanottakoon, että voittajaksi juossut Ari Rastas koiransa Spencen kanssa juoksi radan aika tarkalleen kaksi kertaa niin vauhdikkaasti kuin Jukkis ja Ritu! (Kyseessä onkin ihan EM-tason kärkiurheilija!).

Kun Jukkis oli vielä radalla, lähtivät naisetkin matkaan (ja aika monet Jukkiksesta ohi). Anna lähti siis juoksemaan Karjala Husky Teamin Bellan kanssa, jonka kanssa ei oltu aikaisemmin kokeiltu canicrossia. Vahva ja hyväpäinen koira joka tapauksessa, joka on tottunut juoksemaan keulassa. Annan ja Bellan kemiat toimivat hyvin yhteen ja koira pääsi hyvin homman juonesta kiinni pienen etsikkovaiheen jälkeen. Koirajuoksussa ei kuitenkaan olla radalla yksin ja ohitustilanteessa Bella ei aluksi suostunut ohittamaan ohitettavaa koirakkoa. Husky tiimityöskentelijänä ajatteli varmaan, että tässä on se puuttuva juoksukaveri. Jonkin aikaa juostuaan hitaamman vanavedessä,  sai Anna vihdoin Bellan sopivassa käänteessä käskytettyä ohi toisesta koirakosta. Maaliin Anna tuli ajalla 17:03, eli muutaman sekunnin nopeammin kuin keväällä. Kun ottaa huomioon että pehmeän radan tulokset olivat tyypillisesti hitaampia kuin keväällä, oli tämä ihan hyvä veto, ja aineksia olisi ollut parempaankin!

Koirajuoksun jälkeen oli pari tunnin tauko, kun odoteltiin että REK-koe pääsee jatkumaan sääntöjen vaatiman palautumisajan kuluttua. Siinä yhteydessä oli varsinaisen kilpailun palkintojenjako, ja vaikka palkintokorokkeelle ei meille kutsua tullut, niin saipahan Anna kuitenkin arpajaispalkintona lahjakortin Kirsi Sindan koirahierontaan! Hieno homma, ja varmasti tulee Remulle tarpeeseen.

Lopulta ruvettiin valmistautumaan REK-kokeen toiseen kierrokseen. Koirat oli välissä nesteytetty uudelleen ja kävimme vielä lenkittämässä niitä metsässä ennen valjastamista. Lähtöpaikalle pääsemisessä oli vähän härdelliä kun ne kilpailijat, jotka eivät kokeeseen osallistuneet, tekivät autoineen lähtöä kisa-alueelta. Pääsimme kuitenkin lopulta kunnialla lähtövuorollemme, ja odottelemaan sekuntien kulumista.

Tuomari laski lähtölaskennan ja koirat lähtivät matkaan hyvin, Jukkis tietysti potkutellen. Takaraivossa oli tieto että joka kilometri pitää taittaa nopeammin kuin viimeksi, mutta vain hieman, joten omalla panoksella voi hyvinkin olla ratkaiseva vaikutus. Tällä asenteella tehtiin töitä raivokkaasti ensimmäiseen ylämäkeen… kunnes Remu päätti jälleen ottaan henkilökohtaisen huoltokatkon! Katkon seurauksena seuraavana startannut valjakko sai meidät kiinni.

Ohitustilanne ei mennyt ihan ongelmitta. Ohittavan valjakon koirat eivät meinanneet päästä ohi, joten jouduin pysäyttämään valjakkoni kokonaan. Sen jälkeen edelle mennyt valjakko hukkasi juonen ja vauhti hiipui entisestään. Sääntöjen puitteissa ei kuitenkaan ole mahdollista ohittaa heti takaisinkaan, joten hidastelimme yhdessä, kunnes takaa tuli kolmas valjakko. Se pääsi meistä ohi ihan hyvin, mutten seuraava ohitustilanne  ei sitten mennytkään niin hyvin, vaan koirat alkoivat rähistä toisilleen.

Sääntöjen mukaiset ”2 minuuttia tai 800 metriä” on pitkä aika odotella. Kun edelläkulkevat olivat saaneet rivinsä suoriksi, etenimme peräkkäin hetken matkaa kunnes jostain syystä molemmat edellämme kulkevat kärryt kaatuivat radalle. Varsinkin taaemman kaatuminen näytti aika pahalta, joten oli pysähdyttävä tarjoamaan apua. Tilanteesta lopulta selvittiin, ja kaikki pääsivät takaisin matkaan, mutta vauhti oli aika vaatimatonta. Keskimmäisenä ajanut ei enää halunnut ohittaa etummaisena kulkenutta edellisten kohtausten jälkeen, ja meni aikansa ennenkuin lopulta pääsimme kaikista ohi. Oli kuitenkin hienoa huomata että kun kaikista oli päästy ohi, meni loppureitti vauhdikkaasti ja koirat pistivät parastaan vaikka suoritus oli jäänyt varsin katkonaiseksi. Sanoisinpa jopa että meidän koiriemme suoritus vain parani loppua kohden!

Maaliin tultiin niin lujaa kuin päästiin, mutta loppuaika oli murskaava 13:38, yhteisaika 24:04. Hyväksytty REK3 olisi tullut yhteisajalla 20:22, joten nyt tulokseksi jäi käteen laiha REK0. Pitää kuitenkin keskittyä positiivisiin asioihin: Ensinnäkin Anna juoksi Bellan kanssa henkilökohtaisen rataennätyksensä. Toisekseen tuli todistettua että koiriemme kunto ja vauhti riittävät kyllä hyväksyttävään suoritukseen, kun muut asiat ovat kohdallaan. Remun osalta huoltokatkojen tarve edellyttää ehkäpä muutoksia ruokavalioon, siitä lisää myöhemmin.

Nyt alkaa kisatauko, marras- joulukuussa ei kisata. Tässä välissä treenataan ja jännitetään miten tutut pärjäävät EM-areenoilla. Talven ja kevään kilpailukalenterit ovat vielä julkaisematta, joten emme pysty vielä valitettavasti sanomaan missä kisaamme seuraavan kerran. Tavoitteena kuitenkin on, että mahdollisimman moniin talven sprinttikilpailuihin osallistutaan ja niitä odotetaan jo kuumeisesti. 🙂

Ohkolan kevätajot 2016

Ohkolan kevätajot 2016

Ohkolan kevätajot olivat tietyllä tapaa meidän pienen valjakkourheilutiimimme avauskilpailu. Sanon näin siksi että ensinnäkin olimme Ohkolassa ensimmäistä kertaa molemmat kilpailemassa ja toisekseen nyt kilpailtiin neljän koiran kärryluokassa (DR4) canicrossin (koirajuoksun) lisäksi.

Kaksi päivää ennen kisoja piti lähteä viimeistelylenkille kun huomasimme että kärrystä oli rengas rikki. Meillä ei ole välineitä (eikä tottapuhuen taitojaaan) korjata rengasta itse, joten kuskasimme kärryn kiireen vilkkaa Virkkalan Urheiluliikkeeseen, joka sesonkikiireestä huolimatta lupasi hoitaa pelin kuntoon. Ja niin tekivätkin, kärry oli seuraavana päivänä valmis kisoihin!

Valmistauduimme kisoihin melko hyvin, eli siis kaikki oli pakattuna valmiiksi autoon jo illalla ja tavaralistat kirjoitettuna valmiiksi. Allekirjoittanut oli tosin pakannut epähuomiossa väärät valjaat, mutta onneksi Anna huomasi virheen hyvissä ajoin. Lähdimme ajelemaan kohti Ohkolaa kukonlaulun aikaan ja ajoitus meni nappiin; auto parkkiin ja suoraan rataselostukseen!
Siinä mielessä tämä myöhäinen kauden avaus oli haastava että toinen johtajakoiristamme, Windy, on tietenkin mammalomalla ja jäi kotiin pentujen kanssa. Windyä paikkaamaan otettiin reservistä Ritu, joka on aiemmin ollut ihan hyvä juoksija.
Rataselostuksen jälkeen vaikutti olevan paljon luppoaikaa. Tutustuimme naapureihin, juttelimme niitä näitä, ja yhtäkkiä olikin reilu kymmenen minuuttia lähtövuorooni! Hirmuisella kiirellä koirat ulos häkeistä, valjaisiin ja liinoihin. Lähtöalueelle päästessämme taisi meidän edellämme olla yksi valjakko odottamassa vuoroaan, eli montaa minuuttia ei jäänyt löysää aikatauluun.
Vapaaehtoisten avustamana talutimme Lullebieggamme lähtöviivalle. Sitten alkoi lähtölaskenta. Käsky kuului, ja koirat ampaisivat matkaan. Ritu hinnaili startissa hieman, joten en uskaltanut potkutella heti ettei kärry änge kintereille, mutta hetken jälkeen tiimi alkoi toimimaan ja etenimme hyvää vauhtia.
Hyvää vauhtia riitti kuitenkin vain reilun kilometrin verran. Sen jälkeen Ritu alkoi hidastelemaan alamäissä, ei vain yksinkertaisesti pysy muiden vauhdissa mukana. Tässä kohtaa tuli myös ainoa ohitustilanteemme, kun takaamme startannut meni meistä ohi. Onneksi treeneissä on tullut jonkin verran edes yksittäisten koirien ohituksia, ja kaikki meni mallikkaasti, joskaan en kuullut Ohi-huutoa ja ensimmäinen havaintoni kilpailijoista oli kun vierelleni ilmestyi takaa vieraita huskyjä.
Toisen valjakon vanavedessä meno piristyi joksikin aikaa, mutta ennen kuin kolme kilometriä oli kasassa oli vauhti alkanut taas hiipumaan ja kärkikoirat juosseet kerran hutiin, joskin vahinko jäi pieneksi. Mutta sitten Ritu ilmeisesti turhautui täysin kun ei oikein pysynyt muiden perässä, ja istui takapuolensa uralle kesken juoksun, muuntautuen ajoankkuriksi, ja pysäyttäen lopulta koko valjakon. Melkoisen sadattelun, uhkailun ja manaamisen jälkeen matka kuitenkin jatkui, mutta vauhti olikini mennyttä. Viimeisessä mutkassa kärki sai neronleimauksen ja juoksi suoraan teippien ali. Onneksi ylipaino on ylivoimaa ja sain vedettyä tiimin takaisin uralle (arvoitukseksi jää kuinka Anna olisi tilanteen ratkaissut?).
Maaliin pääsimme ajalla 11:58, ollen siis kisojen hitain valjakko luokassamme. Se ei sinänsä ollut yllätys; tavoitteita oli vain kaksi, eli päästä lähtöviivalle, ja mahdollisesti päästä maaliin. Uskon aiempien harrastusteni valossa vahvasti ajatukseen siitä että kilpailemaan kannattaa ryhtyä heti kun voi, eikä vasta sitten kun on salaa treenattu niin että pärjätään. Tämä ennen muuta siksi että vain kilpailu opettaa mitä kannattaa treenata, ja vasta kun kilpailut rytmittävät treeniä, alkaa koko hommassa olemaan joku juoni.
Mutta kyllä se keskelle rataa takapuolen pysäköinti harmitti.
Annalla meni onneksi paljon paremmin Pojun kanssa DCW-luokassa. Ajalla 17:05 sijoittui viidenneksi.
(Kuva: Tomi Niemi)