Lajitteluperuste
Avainsana: ruokinta

Rekikoirasta huolehtiminen

Rekikoirasta huolehtiminen

Valjakkourheilu joutuu aika ajoin arvostelun kohteeksi. Usein lajista mitään tietämättömät esittävät väitteitä, joiden perusteena on silkka tietämättömyys. Tietämättömyyteen on onneksi helppo vastakeino: tehokas viestintä. Jokainen harrastaja voi tarjota virheellisten luulojen tilalle tietoa ja ymmärrystä.

”Koiria harjoitetaan, hoidetaan ja ruokitaan huolellisesti kuukausien ajan ennen kilpailuja. Omistajat tietävät juuri mitä koirat tarvitsevat huippukunnon saavuttamiseksi”

Kommentti kuvaa hyvin valjakkourheilun suhdetta todellisiin sankareihinsa, eli koiriin. Ajatus ei ole uusi, vaan tämän kommentin antoi Fred Ayer jo vuonna 1916 Moderator-Topics -lehden haastattelussa. Laji oli syntynyt hiljattain kultakuumeen sivujuonteena. Aluksi kisoissa juoksivat kaivosyhtiöiden virkavaljakot, työkoirat, mutta hyvin nopeasti niiden rinnalle syntyi ryhmä koiria joita harjoitettiin määrätietoisesti kilpailukäyttöön.

Kilpakoirat söivät paremmin kuin vanhat työtoverinsa. Usein jopa paremmin kuin omistajansa.

Keinomme huolehtia sankareistamme eivät ole juuri muuttuneet edellisen 100 vuoden aikana. Koirien tarkka ruokinta on yhä keskeinen tekijä menestyksen takana, samoin kuin tassujen hoito, nesteytysrytmi ja hieronta. Keinomme huolehtia lajimme julkisuuskuvasta ovat nekin suurimmalta osin samat. Jaetaan tietoa, ollaan avoimia ja kutsutaan epäröivästi lajiimme suhtautuvia tutustumaan toimintaan paikan päällä. Koirien oma tinkimätön halu päästä matkaan lähtöviivalle on paras todiste siitä että lajia harjoitetaan yhteistyössä, eikä koiria tahdonvastaisesti käskien!

Racinel Black Label

Racinel Black Label

Syksyn aikana huomasimme että koiriemme ruokavalio edellytti muutoksia. Ilmojen kylmetessä lisäsimme nappulan sekaan raakaa sika-nautaa. Sekoituksen kalorit olivat varmasti kohdillaan, mutta muita ongelmia alkoi ilmenemään. Remun kanssa syksyn kisoissa suoritus keskeytyi useassa kisassa siihen että suoli ei ollut tyhjä kilpailua edeltävistä toimenpiteistä huolimatta. Möröllä taasen alkoi ilmenemään iho-ongelmia, ilmeisesti naudanlihan takia.

Syötimme kesällä pennuillemme Racinelin penturuokaa, ja olimme todella tyytyväisiä siihen. Mitään ongelmia ei ilmennyt ja pentujen ulosteet olivat jatkuvasti kiinteitä. Otimme yhteyttä Racineliin ja ehdotimme yhteistyötä heidän kanssaan, ja pääsimme sopimukseen; Racinel on nyt Trailwinds Huskies virallinen yhteistyökumppani.

Tällä hetkellä koiramme syövät Racinel Black Label Sport & Agility -ruokaa. Kyseessä on super premium -tason kuivaruoka, joka sopii myös yliherkille. Toivomme että Mörön iho-ongelmat jäävät tällä muutoksella historiaan, ja merkit ovat lupaavia. Jo nyt, parin viikon jälkeen tarhojen siivoaminen on muuttunut merkittävästi helpommaksi, ja koirien ulkomuoto on piristynyt. Ravintoon on lisätty glukosamiinia ja rasvahappoja, jotka ovat tärkeitä urheilukoirille. Ruoka onkin tarkoitettu 1-3h päivässä urheileville koirille, ja testaamme nyt sen soveltuvuutta sprinttikoirille.

Vitamiinit ovat välttämättömiä normaalille kasvulle ja elintoiminnoille, ja niillä on tärkeä sija terveyden ylläpitämisessä (Saastamoinen et al., 2005). Racinel Black Label Sport & Agility-ruoka sisältää urheilukoiralle tärkeitä A, D3, C ja E -vitamiineja.

A-vitamiinia tarvitaan mm. vastustuskyvyn ylläpitämiseen sekä limakalvojen ylläpitämisessä. D3-vitamiini edesauttaa kalsiumin ja fosforin imeytymistä ja ehkäisee nivelongelmia. C-vitamiini on keskeinen terveyden ylläpitämiselle ylipäänsä, ja E-vitamiini on antioksidantti joka suojaa stressin oireilta ja vahvistaa koiran immuniteettia, ja se on erityisen tärkeä raskasta työtä tekeville koirille.

Ensimmäisen lavan saapuminen pihaan oli oikea juhlahetki, ja koirat ovat nauttineet uudesta nappulasta täysin rinnoin! Uskomme että ravinnon laadun parannus näkyy myös kilpailutuloksissamme, kunhan pääsemme taas kisaamaan.

Koirien ruokinnasta

Koirien ruokinnasta

Pakkaset paukkuvat siihen malliin että mitään vesikippoa ei tarhaan parane jättää. Järsivät sen vaan palasiksi, eikä lämmitettävääkään kippoa oikein uskalla laittaa; epäilenpä että nakertavat kaapelin katki alta aikayksikön.Eli ei auta muu kuin juottaa koirat aamulla, laittaa iltaruoan sekaan reilusti lientä ja tietysti nesteyttää treenien yhteydessä vielä erikseen.

Niin, ja kyllähän nuo tuota lunta popsivat näköjään aika paljonkin. Tiedä sitten että kuinka paljon se lopulta koiraa nesteyttää? Omat oppini vuorikiipeilyn puolelta ainakin sanovat että ihmisen on melko lailla turha yrittää nesteyttää itseään lumella. Sen sulattaminen suussa kuluttaa niin paljon energiaa että lopputulos on joko yhdentekevä tai suorastaan haitallinen. Ilmeisesti koirilla kuitenkin asia on hieman toisin, pitääpä selvittää jostakin.

Jokatapauksessa koirat siis saavat aamupäivällä haaleaa tai lämpöistä lientä johon on sekotettu 0-2 pötköä lihaa per 4 koiraa (riippuen ohjelmassa olevan treenin määrästä). Tänään esimerkiksi sekaan tuli vain kissanruoan jämät antamaan vähän makua, sekä loraus öljyä, koska ohjelmassa ei ole treenejä.

Illansuussa on sitten ruokinnan aika. Tällä hetkellä tarjolla on Jahti&Vahti Extra Energiaa, sekä Jahti&Vahti Barf Sikanautaa. Sapuskan määrä vaihtelee koirittain ja kausittain, sekä tietysti treenin mukaan. Ruoan mukaan laitetaan reilusti nestettä.

Yhden pointterin voisin tähän lisätä, jonka poimin Seppala Kennelsin muutenkin lukemisen arvoisista artikkeleista. Eli siis se että huskyn kanssa ei koskaan tarvitse miettiä että nesteyttääkö liikaa; ylimääräinen neste tulee kyllä heti ulos, eikä aiheuta muita ongelmia. Eli nestettä vaan tarjolle, usein ja reilusti.