Lajitteluperuste
Avainsana: virhe

Ohkolan kevätajot 2016

Ohkolan kevätajot 2016

Ohkolan kevätajot olivat tietyllä tapaa meidän pienen valjakkourheilutiimimme avauskilpailu. Sanon näin siksi että ensinnäkin olimme Ohkolassa ensimmäistä kertaa molemmat kilpailemassa ja toisekseen nyt kilpailtiin neljän koiran kärryluokassa (DR4) canicrossin (koirajuoksun) lisäksi.

Kaksi päivää ennen kisoja piti lähteä viimeistelylenkille kun huomasimme että kärrystä oli rengas rikki. Meillä ei ole välineitä (eikä tottapuhuen taitojaaan) korjata rengasta itse, joten kuskasimme kärryn kiireen vilkkaa Virkkalan Urheiluliikkeeseen, joka sesonkikiireestä huolimatta lupasi hoitaa pelin kuntoon. Ja niin tekivätkin, kärry oli seuraavana päivänä valmis kisoihin!

Valmistauduimme kisoihin melko hyvin, eli siis kaikki oli pakattuna valmiiksi autoon jo illalla ja tavaralistat kirjoitettuna valmiiksi. Allekirjoittanut oli tosin pakannut epähuomiossa väärät valjaat, mutta onneksi Anna huomasi virheen hyvissä ajoin. Lähdimme ajelemaan kohti Ohkolaa kukonlaulun aikaan ja ajoitus meni nappiin; auto parkkiin ja suoraan rataselostukseen!
Siinä mielessä tämä myöhäinen kauden avaus oli haastava että toinen johtajakoiristamme, Windy, on tietenkin mammalomalla ja jäi kotiin pentujen kanssa. Windyä paikkaamaan otettiin reservistä Ritu, joka on aiemmin ollut ihan hyvä juoksija.
Rataselostuksen jälkeen vaikutti olevan paljon luppoaikaa. Tutustuimme naapureihin, juttelimme niitä näitä, ja yhtäkkiä olikin reilu kymmenen minuuttia lähtövuorooni! Hirmuisella kiirellä koirat ulos häkeistä, valjaisiin ja liinoihin. Lähtöalueelle päästessämme taisi meidän edellämme olla yksi valjakko odottamassa vuoroaan, eli montaa minuuttia ei jäänyt löysää aikatauluun.
Vapaaehtoisten avustamana talutimme Lullebieggamme lähtöviivalle. Sitten alkoi lähtölaskenta. Käsky kuului, ja koirat ampaisivat matkaan. Ritu hinnaili startissa hieman, joten en uskaltanut potkutella heti ettei kärry änge kintereille, mutta hetken jälkeen tiimi alkoi toimimaan ja etenimme hyvää vauhtia.
Hyvää vauhtia riitti kuitenkin vain reilun kilometrin verran. Sen jälkeen Ritu alkoi hidastelemaan alamäissä, ei vain yksinkertaisesti pysy muiden vauhdissa mukana. Tässä kohtaa tuli myös ainoa ohitustilanteemme, kun takaamme startannut meni meistä ohi. Onneksi treeneissä on tullut jonkin verran edes yksittäisten koirien ohituksia, ja kaikki meni mallikkaasti, joskaan en kuullut Ohi-huutoa ja ensimmäinen havaintoni kilpailijoista oli kun vierelleni ilmestyi takaa vieraita huskyjä.
Toisen valjakon vanavedessä meno piristyi joksikin aikaa, mutta ennen kuin kolme kilometriä oli kasassa oli vauhti alkanut taas hiipumaan ja kärkikoirat juosseet kerran hutiin, joskin vahinko jäi pieneksi. Mutta sitten Ritu ilmeisesti turhautui täysin kun ei oikein pysynyt muiden perässä, ja istui takapuolensa uralle kesken juoksun, muuntautuen ajoankkuriksi, ja pysäyttäen lopulta koko valjakon. Melkoisen sadattelun, uhkailun ja manaamisen jälkeen matka kuitenkin jatkui, mutta vauhti olikini mennyttä. Viimeisessä mutkassa kärki sai neronleimauksen ja juoksi suoraan teippien ali. Onneksi ylipaino on ylivoimaa ja sain vedettyä tiimin takaisin uralle (arvoitukseksi jää kuinka Anna olisi tilanteen ratkaissut?).
Maaliin pääsimme ajalla 11:58, ollen siis kisojen hitain valjakko luokassamme. Se ei sinänsä ollut yllätys; tavoitteita oli vain kaksi, eli päästä lähtöviivalle, ja mahdollisesti päästä maaliin. Uskon aiempien harrastusteni valossa vahvasti ajatukseen siitä että kilpailemaan kannattaa ryhtyä heti kun voi, eikä vasta sitten kun on salaa treenattu niin että pärjätään. Tämä ennen muuta siksi että vain kilpailu opettaa mitä kannattaa treenata, ja vasta kun kilpailut rytmittävät treeniä, alkaa koko hommassa olemaan joku juoni.
Mutta kyllä se keskelle rataa takapuolen pysäköinti harmitti.
Annalla meni onneksi paljon paremmin Pojun kanssa DCW-luokassa. Ajalla 17:05 sijoittui viidenneksi.
(Kuva: Tomi Niemi)
Jäätyneet jalakset

Jäätyneet jalakset

Tulipa taas opittua uutta. Ei kannata jättää jalasten huoltosettiä auton perään kun lähtee järven jäälle. Jostain syystä useassa kohdassa oli koko järven leveydeltä (useampi kilometri) tullut jäähän halkeamia joista oli noussut jään ja hangen väliin vettä. Tämä on ikävää paitsi koirien tassuille, myös jalaksille, koska jäinen sohjo -12*C pakkasessa jäätyi nopeasti sekä jalasten pohjaan että reunoille, ja alkoi nopeasti syömään valjakon nopeutta.

Parin kilometrin jälkeen, vailla välineitä joilla korjata tilanne, tein päätöksen kääntyä takaisin ja olla kiusaamatta koiria. Reen luistosta ei ollut jäljellä tietoakaan, mutta se etu siitä oli että keulassa juokseva Ritu tajusi hyödyntää menomatkan jälkiä paluumatkalla.

Ja olihan tuolla taas kaunista, voi että!

Jatkossa siis voiteluvälineet ja skraba kulkevat rekipussissa, jotta tarvittaessa voin rapsutella jäät pois jalasten pohjasta ja voidella ne uudelleen. Hölmö virhe, mutta näistähän sitä oppii… ja jokainen virhe jonka tekee ennen kisoja, on (todennäköisesti) virhe jonka voi kohtalaisella todennäköisyydellä välttää tositilanteessa!