Lajitteluperuste
Avainsana: windy

Koirahieronnasta lisävauhtia

Koirahieronnasta lisävauhtia

Meillä kävi Ohkolan Syyskisoissa sikäli kiva tuuri, että Anna voitti sieltä lahjakortin Kirsi Sindan koirahierontaan. Talven tullen otimme Kirsiin yhteyttä ja sovimme kotikäynnin Salpasäpinöiden ja Lempparisprintin väliin.

Koirahieronta Windy Kirsi SindaMoni harrastaja vannoo koirahieronnan nimeen, mutta me emme olleet aiemmin tutustuneet tähän taitolajiin. Kirsi ystävällisesti selosti työtään käsitellessään Windyä. Koiran kehonkielestä näki että sieltä täältä löytyi jumeja, jotka Kirsi avasi taidokkaasti, yksi toisensa jälkeen.

Koirahieronnassa on useita tavoitteita; toisaalta lihasjumeja pyritään avaamaan hieromalla, ja samalla liikeratoja parannetaan, sekä pistetään kehoon kertyneitä kuona-aineita liikkeelle. Kirsi kertoi että tyypillisesti koirat ”tarjoavat” usein ensin sitä puolta, jolla jumeja ei ole, ja ikäänkuin suojelevat kipuilevia alueita. Kun jumikohta löytyy, pyrkiii koira yleensä hieman väistymään käden alta, jolloin se tulee rauhallisesti asettaa takaisin aloilleen.

Pikkuhiljaa Windy tottui käsittelyyn, ja rupesi rentoutumaan,, niin että silmätkin painuivat välillä kiinni. Hieroja kävi läpi kaikki lihasryhmät aloittaen takapäästä ja lopettaen lopulta pään alueelle. Kun koira käsittelyn lopuksi nousi seisomaan, oli sen ryhti parantunut silmin nähtävästi!

Vierailun lopuksi Kirsi vielä arvioi toisen koiramme, joka on kirputtanut takajalkaansa. Olemme sulkeneet pois ravintoon ja tartuntoihin liittyvät syyt. Ilmeisesti syynä onkin ollut jumi takalonkan alueella, joka on säteillyt tuntemuksia reisiin, joihin koira on kirputtamalla pyrkinyt vaikuttamaan. Jo lyhyen käsittelyn jälkeen Mörön seisonta avautui ja ryhti parani paljon. Tästä on hyvä jatkaa ensi kerralla! Suosittelemme koirahierontaa, paitsi urheilukoirille, myös kotikoirille!

Kirsin palvelun yhteystiedot löydät hänen Facebook-sivuiltaan.

Ohkolan syksy 2016

Ohkolan syksy 2016

Lauantaina 29. lokakuuta kilpailtiin Ohkolan syyskisoissa. Kyseessä oli ensimmäinen UVU:n organisoima kilpailu, ja sinne tulikin ennätysmäärä osallistujia. Eikä varmaan vähiten sen takia, että DR4-luokassa oli tarjolla myös REK- eli rekikoirien kilpailukoe. Trailwindsin tiimi osallistui REK-kokeeseen ja sen lisäksi musherit osallistuivat miesten ja naisten canicrossluokkiin.

Ensimmäistä kertaa tiimimme pääsi matkaan kaikkien kisakoirien vahvuudella, eli keulassa Poju ja Remu, pyörässä Windy ja Mörö. Lisäksi mukaan lähti Ritu, juoksemaan Jukkiksen kanssa miesten koirajuoksuluokkaan. Koska siinä olivatkin kaikki aikuiset koiramme, sai Anna lainakoiraksi koirajuoksuun Aarne Karjalalta hänen johtajanarttunsa Bellan.  Bellan kanssa ei oltu ennen canicrossattu, mutta onneksi Aarnen itsevarma luottojohtaja tiesi melkeinpä heti, mikä on homman nimi.

Päivän ensimmäinen lähtömme oli tapahtuman varsinainen DR4-kilpailu, joka toimi samalla kilpailukokeen ensimmäisenä lähtönä. Koirien treenaaminen kisaa varten oli ollut haastavaa, koska Windyn juoksut olivat vasta päättyneet, eli yhdessä koiria ei oltu juuri ehditty harjoittaa.

Lähtövuoroa odotellessa koirat olivat aika rauhallisia, paitsi Mörö jolla on aina vähän kovempi kiire matkaan kuin muilla. Startti meni hyvin ja koirat kiihdyttivät ensimmäiseen ylämäkeen mennessä vauhdin 27 km/h nopeuteen, mutta sitten tuli stoppi: vaikka ruokintaa oli edellisinä päivinä vähennetty, tarvitsi Remu ”henkilökohtaisen huoltokatkon”. Seisoksissa oltiin 10 sekuntia, ja uudelleen kiihdyttäminen mukaanlaskettuna tähän tärväytyi puolisen minuuttia.

Loppumatka meni hyvin pehmeällä radalla. Koirat juoksivat kosteissa olosuhteissa varsin hyvin, joskin Windystä näki että ei ole tottunut juoksemaan pyörässä, ja koira pyrki ilmeisesti välttämään roiskuvaa rapaa vetämällä sivuun varsinkin ensimmäisen kilometrin ajan. Koko tiimi, isäntä mukaanlukien, tekivät lujasti töitä ja maaliin päästiin ajalla 10:26, eli huimat 1:32 nopeammin kuin samalla radalla Ohkolan Kevätajoissa! Keskinopeuskin oli yli 23 km/h.

Koirajuoksuluokkia odotellessa oli aikaa laskea REK-kokeen osalta tavoiteaikoja. Siperianhuskyvaljakkoja oli kokeessa niin paljon, että perusaika laskettiin neljän kärkivaljakon keskituloksen perusteella. Se tarkoitti, että ensimmäisen kierroksen perusteella hyväksytty REK3-tulos olisi saavutettu 10:06 ajalla. Vaikutti siis siltä, että kiristämällä tahtia hieman, ja ilman ylimääräisiä pysähdyksiä, olisi tavoite saavutettavissa!

Välissä piti kuitenkin vähän urheilla. Ensin Jukkis kävi juoksemassa Ritun kanssa, ja koska sen enempää isäntä kuin koirakaan eivät vielä täytä kilpajuoksijan määritelmää, oli odotettavissa että tulostaulukon peräpäätä pidetään visusti hallussa. Jukkis suhtautuu koirajuoksuun sen verran rennosti, että oli lähtemässä kisaan ilman varusteita. Bürklandit pelastivat tilanteen, ja lainasivat kisaan Non-Stopin canicross-vyön. Omaan tasoon nähden on  kiva huomata että juoksunopeuskin paranee kisasta toiseen, ja ehkäpä tässä vielä jossain vaiheessa voi alkaa kilpailemaan myös koirajuoksussa tosissaan! Mutta kärkeen on matkaa… sanottakoon, että voittajaksi juossut Ari Rastas koiransa Spencen kanssa juoksi radan aika tarkalleen kaksi kertaa niin vauhdikkaasti kuin Jukkis ja Ritu! (Kyseessä onkin ihan EM-tason kärkiurheilija!).

Kun Jukkis oli vielä radalla, lähtivät naisetkin matkaan (ja aika monet Jukkiksesta ohi). Anna lähti siis juoksemaan Karjala Husky Teamin Bellan kanssa, jonka kanssa ei oltu aikaisemmin kokeiltu canicrossia. Vahva ja hyväpäinen koira joka tapauksessa, joka on tottunut juoksemaan keulassa. Annan ja Bellan kemiat toimivat hyvin yhteen ja koira pääsi hyvin homman juonesta kiinni pienen etsikkovaiheen jälkeen. Koirajuoksussa ei kuitenkaan olla radalla yksin ja ohitustilanteessa Bella ei aluksi suostunut ohittamaan ohitettavaa koirakkoa. Husky tiimityöskentelijänä ajatteli varmaan, että tässä on se puuttuva juoksukaveri. Jonkin aikaa juostuaan hitaamman vanavedessä,  sai Anna vihdoin Bellan sopivassa käänteessä käskytettyä ohi toisesta koirakosta. Maaliin Anna tuli ajalla 17:03, eli muutaman sekunnin nopeammin kuin keväällä. Kun ottaa huomioon että pehmeän radan tulokset olivat tyypillisesti hitaampia kuin keväällä, oli tämä ihan hyvä veto, ja aineksia olisi ollut parempaankin!

Koirajuoksun jälkeen oli pari tunnin tauko, kun odoteltiin että REK-koe pääsee jatkumaan sääntöjen vaatiman palautumisajan kuluttua. Siinä yhteydessä oli varsinaisen kilpailun palkintojenjako, ja vaikka palkintokorokkeelle ei meille kutsua tullut, niin saipahan Anna kuitenkin arpajaispalkintona lahjakortin Kirsi Sindan koirahierontaan! Hieno homma, ja varmasti tulee Remulle tarpeeseen.

Lopulta ruvettiin valmistautumaan REK-kokeen toiseen kierrokseen. Koirat oli välissä nesteytetty uudelleen ja kävimme vielä lenkittämässä niitä metsässä ennen valjastamista. Lähtöpaikalle pääsemisessä oli vähän härdelliä kun ne kilpailijat, jotka eivät kokeeseen osallistuneet, tekivät autoineen lähtöä kisa-alueelta. Pääsimme kuitenkin lopulta kunnialla lähtövuorollemme, ja odottelemaan sekuntien kulumista.

Tuomari laski lähtölaskennan ja koirat lähtivät matkaan hyvin, Jukkis tietysti potkutellen. Takaraivossa oli tieto että joka kilometri pitää taittaa nopeammin kuin viimeksi, mutta vain hieman, joten omalla panoksella voi hyvinkin olla ratkaiseva vaikutus. Tällä asenteella tehtiin töitä raivokkaasti ensimmäiseen ylämäkeen… kunnes Remu päätti jälleen ottaan henkilökohtaisen huoltokatkon! Katkon seurauksena seuraavana startannut valjakko sai meidät kiinni.

Ohitustilanne ei mennyt ihan ongelmitta. Ohittavan valjakon koirat eivät meinanneet päästä ohi, joten jouduin pysäyttämään valjakkoni kokonaan. Sen jälkeen edelle mennyt valjakko hukkasi juonen ja vauhti hiipui entisestään. Sääntöjen puitteissa ei kuitenkaan ole mahdollista ohittaa heti takaisinkaan, joten hidastelimme yhdessä, kunnes takaa tuli kolmas valjakko. Se pääsi meistä ohi ihan hyvin, mutten seuraava ohitustilanne  ei sitten mennytkään niin hyvin, vaan koirat alkoivat rähistä toisilleen.

Sääntöjen mukaiset ”2 minuuttia tai 800 metriä” on pitkä aika odotella. Kun edelläkulkevat olivat saaneet rivinsä suoriksi, etenimme peräkkäin hetken matkaa kunnes jostain syystä molemmat edellämme kulkevat kärryt kaatuivat radalle. Varsinkin taaemman kaatuminen näytti aika pahalta, joten oli pysähdyttävä tarjoamaan apua. Tilanteesta lopulta selvittiin, ja kaikki pääsivät takaisin matkaan, mutta vauhti oli aika vaatimatonta. Keskimmäisenä ajanut ei enää halunnut ohittaa etummaisena kulkenutta edellisten kohtausten jälkeen, ja meni aikansa ennenkuin lopulta pääsimme kaikista ohi. Oli kuitenkin hienoa huomata että kun kaikista oli päästy ohi, meni loppureitti vauhdikkaasti ja koirat pistivät parastaan vaikka suoritus oli jäänyt varsin katkonaiseksi. Sanoisinpa jopa että meidän koiriemme suoritus vain parani loppua kohden!

Maaliin tultiin niin lujaa kuin päästiin, mutta loppuaika oli murskaava 13:38, yhteisaika 24:04. Hyväksytty REK3 olisi tullut yhteisajalla 20:22, joten nyt tulokseksi jäi käteen laiha REK0. Pitää kuitenkin keskittyä positiivisiin asioihin: Ensinnäkin Anna juoksi Bellan kanssa henkilökohtaisen rataennätyksensä. Toisekseen tuli todistettua että koiriemme kunto ja vauhti riittävät kyllä hyväksyttävään suoritukseen, kun muut asiat ovat kohdallaan. Remun osalta huoltokatkojen tarve edellyttää ehkäpä muutoksia ruokavalioon, siitä lisää myöhemmin.

Nyt alkaa kisatauko, marras- joulukuussa ei kisata. Tässä välissä treenataan ja jännitetään miten tutut pärjäävät EM-areenoilla. Talven ja kevään kilpailukalenterit ovat vielä julkaisematta, joten emme pysty vielä valitettavasti sanomaan missä kisaamme seuraavan kerran. Tavoitteena kuitenkin on, että mahdollisimman moniin talven sprinttikilpailuihin osallistutaan ja niitä odotetaan jo kuumeisesti. 🙂

Syyskausi jatkuu

Syyskausi jatkuu

Viime viikonloppuna Trailwindsin tiimi pyyhälsi taas pitkin eteläisempää Suomea. Lauantaina kilpailtiin Pertunmaalla Äiteen Pyrähys II -tapahtumassa ja sunnuntaina Janakkala Cross-kisassa. Tällä kertaa DR4-kärryluokissa kuskina oli Anna ja Jukkis avasi lauantaina canicross-kilpauran 2,2 kilometrin DCM-luokassa.

Liikenteeseen lähdettiin edelleen kolmella vetävällä koiralla. Windyn juoksut jatkuvat, ja koirien pää on aika pyörällä. Otimme matkaan myös pentueestamme Eskon, totuttelemaan kilpakoiran elämään ja matkustamiseen.

Pertunmaan Äiteen Pyrähys II -tapahtumassa kilpailimme siis DR4-kilpaluokassa kolmella koiralla; kärjessä Poju ja Remu, pyörässä Mörö. Annalle oli arvottu viimeinen lähtövuoro, ja edellä starttasi yksi malamuutti- ja yksi malamuutti/siperianhusky-valjakko. Odotettavissa oli että niistä mennään ohi, ja näin kävikin, mutta ilmeisesti Remulla oli tosiaan jotain muuta kuin kilpajuoksut mielessä, kun malamuutit kiinnostivat sen verran että ohitusten jälkeen tulikin täys stoppi. Annalla oli täysi työ saada valjakko takaisin juoksuun, ja pysähdykseen tuhrautui pari minuuttia.

Äiteen Pyrähys II DR4 tulokset
Äiteen Pyrähys II DR4 tulokset

Kilpailun loppupuolella kärki luki rataa väärin eikä meinannut totella ohjeita, ja oli vetämässä mutkaa suoraksi merkinnöistä huolimatta. Tähänkin haasteeseen meni puolisen minuuttia. Tulostaulukkoa kun lukee niin nämä eivät vielä yhteensä olisi ihan suoraan muuttaneet sijoitusta mutta parannettavaa taas löytyy, enemmän kuin omiksi tarpeiksi.

Äiteen Pyrähys II DCM tulokset
Äiteen Pyrähys II DCM tulokset

Kilpailun viimeisenä lajina oli koirajuoksu, ja Jukkis lähti radalle viimeisenä. Luokassa oli neljä juoksijaa, ja se oli myös sijoitus maalissa. Jukkis juoksi Mörön kanssa, joka on vahvin koiristamme mutta ei ole kovin itsevarma; canicrossissa tämä näkyy epätasaisena vetona ja pään pyörimisenä, kun koira ei luota itseensä. Koska juoksijankaan kunto ei antanut myöden tavoitella kärkisijoituksia, niin tämä oli kuitenkin erinomainen tilaisuus testata koiraa kilpailutilanteessa ja kerätä kokemusta molemmille.

Janakkala Crossissa olimme ilmoittautuneet vain yhteen luokkaan, eli kolmen koiran harrasteluokkaan, 5 kilometrin radalle. Janakkalan hiekkamonttua kiertävä rata on pohjaltaan kova ja profiililtaan nopea. Tälläkin kertaa Remun suoritus jätti paljon toivomisen varaa ja tolpanjuuret kiinnostivat enemmän kuin juoksu. Viiden kilometrin rata kierrettiin lopulta ajassa 15:46

Janakkala Cross 2016 nopeus etäisyyden mukaan

Yllä olevassa kuvaajassa on esitetty valjakon nopeus suhteessa kuljettuun matkaan. Kuten siitä ilmenee, kulki valjakko ihan mukavasti ensimmäiset neljä kilometriä, mutta viimeinen kilometri on ollut varsinaista viettien valtatietä, kun Remu on stoppaillut useammankin kerran, pysähdysten kesto kymmenestä sekunnista yli puoleen minuuttiin.

Taitaa olla niin että Remun ura johtokoirana alkaa olemaan taputeltu. Remu on nyt ollut meillä viime keväästä ja liinat ovat olleet löysinä toistuvasti. Valjaissa koira tuntuu laiskalta, mutta emme ole valmiita luovuttamaan. Pitää nyt selvittää että mitä vaikutusta on Remun siirtämisellä pyörään veljensä Mörön viereen, jahka Windy palaa riviin. Kokeilemme myös uusia valjaita – ostimme Janakkalasta parit Non-Stopit mukaan – ja Susanna Bürklandin kanssa käytyjen keskustelujen perusteella myös osteopaatin apu voisi olla paikallaan.

Harjoittelun saralla Remun kanssa siirrytään nyt vähäksi aikaa yksilöharjoitteluun bikejoringin avulla. Yksin juostessa koira ei voi löysäillä, kun ei ole muita pitämässä liinoja kireällä. Toivottavasti suoritukset saadaan nousujohteisiksi!

Uusi kausi alkaa

Uusi kausi alkaa

Neljän yön päästä pitäisi startata 2016 syyskausi. Ohjelmassa on siis Jämin Syysajot, ja 2 x 4,2 KM DR4-luokassa. Ensimmäistä kertaa kilpailemme perättäisinä päivinä, joten välissä on luvassa myös telttayö. Varustautuminen ja pakkaaminen on jo alkanut, mutta joitakin varustehankintoja on vielä tekemättä.

Viime kausi lopetettiin vajaalla tiimillä Windyn tiineyden takia. Nyt näyttää siltä että uusi kausi startataan samoissa tunnelmissa, koska neidillä on juoksut ja se tarkoittaa että urosten treeneistä (eikä siis todennäköisesti kisoistakaan) tule yhtään mitään. Tänään piti ajaa viimeinen vauhtilenkki, mutta näköjään kiima on jo siinä pisteessä että urosten pää menee auttamattomasti sekaisin. Näillä näkymin kilpailemme siis kolmella uroksella ja Windy jää kotiin vahtimaan pentuja.

On tässä sentään jotain positiivistakin. Kesän ja alkusyksyn treenit ovat olleet ihan eri tasolla kuin viime keväänä. Tuloskehitystäkin siis voisi ainakin siitä vinkkelistä katsoen odottaa. Ja onpahan nyt ainakin vertailukelpoinen tulos kevät- ja syyskisoissa, kun matkaan lähdetään samalla kokoonpanolla. Toivottavasti seuraaviin kisoihin päästäisiin jo neljän koiran voimin. Vaikka isäntä onkin kiloja tiputtanut, on niitä silti kolmelle koiralle enemmän kuin tarpeeksi…

Windyn ja Pojun pentue syntynyt

Windyn ja Pojun pentue syntynyt

Viime viikon lopulla se sitten tapahtui ja Windy synnytti 7 pentua. Synnytys meni hyvin omatoimisesti. Laskettuun aikaan oli vielä useampi päivä aikaa ja illalla palatessamme kaupungilta kahdeksan aikoihin kuului tarhasta vaimeaa vinkumista. Neljä oli jo tupsahtanut maailmaan ja Windy nuoleskeli pentujaan rauhallisen oloisesti.

Pentuja tuli maailmaan noin tunnin välein kunnes aamuyön pikkutunteina kaikki 7 olivat syntyneet. Itseasiassa hetken aikaa luulimme pentuja olleen 8 kun emme halunneet tarpeettomasti nostella niitä ja emon suojissa on välillä vaikea erottaa yhtä pentua toisesta. Joka tapauksessa kaikki voivat hyvin!

Me emme siis osallistuneet synnytykseen oikeastaan mitenkään jos ei lasketa yhden pennun siirtämistä takaisin emon luokse. Keli illalla oli kirkas mutta viileä, lämpötila alimmillaan -3*C. Pennut syntyivät suoraan tarhaan, eivätkä ole tällä hetkellä vielä käyneetkään sisätiloissa.

(Artikkelin kuvan ottanut Anna Kekkonen)

Ensimmäistä pentuetta odotellessa

Ensimmäistä pentuetta odotellessa

Meidän laumamme on kasvamaan päin. Helmikuussa laumaan liittyi pari uutta aikuista urosta kun haimme Pohjanmaalta mukaan Mörön ja Remun. Kokeneita, vahvoja uroksia. Ikävä kyllä talvi tuppasi loppumaan kesken ja helmi-maaliskuussa ajoa ei tullut montaakaan kymmentä kilometriä.

 Mutta eivät nämä siirtolaiset ole ainoita tulijoita. Windyn masussa niitä on vissiinkin kokonaisen valjakon verran, jos mahan koosta voi mitään päätellä! Siihen liittyen on tilalla hommaa riittänyt kun Windylle ja tuleville pennuille on rakennettu uusi, oma tarha ja saunamökkiin pentulaatikko.
Aika paljon on tullut etsittyä netistä ja vanhoista lehdistä ohjeita että miten mikäkin kannattaisi tehdä. Ja loput on sitten sovellettu omaa mielikuvitusta käyttäen. Voisin varmaan tännekin kirjoitella tarkempiakin ohjeita jossain välissä jos joku haluaa samaa mallia hyödyntää. Bonusvirityksistä mainittakoon kuvassakin näkyvä integroitu keinu, joka auttaa kummasti koiran hoidossa pienen lapsen kanssa huseerattaessa!
(Artikkelin kuvan ottanut Anna Kekkonen)
Jäätyneet jalakset

Jäätyneet jalakset

Tulipa taas opittua uutta. Ei kannata jättää jalasten huoltosettiä auton perään kun lähtee järven jäälle. Jostain syystä useassa kohdassa oli koko järven leveydeltä (useampi kilometri) tullut jäähän halkeamia joista oli noussut jään ja hangen väliin vettä. Tämä on ikävää paitsi koirien tassuille, myös jalaksille, koska jäinen sohjo -12*C pakkasessa jäätyi nopeasti sekä jalasten pohjaan että reunoille, ja alkoi nopeasti syömään valjakon nopeutta.

Parin kilometrin jälkeen, vailla välineitä joilla korjata tilanne, tein päätöksen kääntyä takaisin ja olla kiusaamatta koiria. Reen luistosta ei ollut jäljellä tietoakaan, mutta se etu siitä oli että keulassa juokseva Ritu tajusi hyödyntää menomatkan jälkiä paluumatkalla.

Ja olihan tuolla taas kaunista, voi että!

Jatkossa siis voiteluvälineet ja skraba kulkevat rekipussissa, jotta tarvittaessa voin rapsutella jäät pois jalasten pohjasta ja voidella ne uudelleen. Hölmö virhe, mutta näistähän sitä oppii… ja jokainen virhe jonka tekee ennen kisoja, on (todennäköisesti) virhe jonka voi kohtalaisella todennäköisyydellä välttää tositilanteessa!

Lunta tupaan (ja jäälle)

Lunta tupaan (ja jäälle)

Käytiin taas ajamassa koirien kanssa. Tällä kertaa lunta oli kerennyt tulla jo muutama sentti ja lämpötilat ovat pysyneet edellisen treenin jälkeen välillä -8…-15 °C. Lunta sateli vaihtelevasti treenin aikanakin, mutta ei haittaavasti. Lumi oli kovaa, kuivaa ja pakkautunut tuulessa epätasaisesti dyyneiksi.

Oranssi ohut, harmaa paksumpi hanki
Oranssi ohut, harmaa paksumpi hanki

Vaikka eroa lumimäärässä ei olekaan kuin pari senttiä, oli vaikutus vauhtiin silmiinpistävä alusta asti. Koirat joutuivat tosissaan puskemaan paksumpien kohtien läpi, reen pohja hankasi kuivaa lunta vasten, ja vastaavasti paljaissa kohdissa tassut sutivat pahemman kerran.Alkumatkan kärjessä oli Ritu, mutta alkamassa olevat juoksut sotkevat motivaatiota. Parin kilsan jälkeen vaihdoin keulaan Pojun, jonka jälkeen eteneminen oli vauhdin puolesta tasaisempaa, mutta vastaavasti suunta ei pysynyt millään; Poju jolkottelee oikealta vasemmalle ja takaisin, ihan miten sattuu, eikä kuuntele oikeastaan mitään.No mutta kilometrejä kertyi sentään vajaat 12. Treeni löytyy myös Garmin Connectista.

Kauden avauksen videopläjäys

Kauden avauksen videopläjäys

Tulipahan tehtyä kauden avauksen parista kuvasta ja lyhyestä videonpätkästä tällainen kompilaatio Youtubeenkin. Onpahan sitten myöhemminkin jotain mitä katsella, kun omilta koneilta nuo tuppaavat ajan saatossa katoamaan.

Kausi 2016 käynnistetty

Kausi 2016 käynnistetty

Talvi saapui Etelä-Suomeenkin alkaneen vuoden kunniaksi ja kovat pakkaset yhdistettynä maltilliseen määrään lunta ovat pitäneet huolen siitä, että järven jää on jo vuodenaikaan nähden aika paksussa kunnossa. Varsinkin verrattuna edellisiin pariin vuoteen, kun järvi ei ole oikeastaan jäätynyt lainkaan!
Tämän kunniaksi pääsimme aloittamaan rekikauden aukealla järvenjäällä! Jäällä oli jokunen muukin kulkija, joita koirat kiinnostuneina seurasivat, mutta pääasiallisesti pääsimme kulkemaan ilman ulkoisia häiriötekijöitä. Koska kyseessä oli tosiaan ensimmäinen rekiretki tälle talvelle, en asettanut oikeastaan mitään tavoitteita ja annoin koirien pitkälti itse valita reitin.
Alkumatkasta kärjessä menivät Ritu ja Poju, mutta muutaman kilometrin jälkeen tämän konfiguraation ongelma oli ilmeinen; Poju on aika lailla vahvempi ja kun kuljetaan uran ulkopuolella niin alkaa valjakko viettää Pojun puolelle. Käytännössä tämä ilmeni siten että koko konkkaronkka piirsi järven jäälle reilun kilometrin halkaisijalla ympyrää, kunnes tajusin tilanteen.
Muutin kokoonpanoa, ja siirsin Pojun pyörään Windyn seuraksi, ja Ritu jatkoi kärjessä yksin. 
Korvia koirilla ei ollut päässään lainkaan ja on selvää, että Ritun kanssa pitää ruveta treenaamaan suuntia määrätietoisesti. Yksi vastaantuleva karvakorva osui reitille eikä tilanteesta selvitty ilman hämmennystä, joskin sekin tilanne olisi voinut mennä kehnomminkin!
En juuri koiria hoputtanut vaan halusin saada myöhempää vertailua varten pohjatuloksen. Näillä asetelmilla päädyttiin 12 kilometrin matkalla noin 9 km/h keskinopeuteen, huippujen ollessa 21,5 km/h alkuinnostuksen voimin. 

Notes to self: rauhallisempi startti antanee paremman lopputuloksen ja kärjessä vain yksi koira kunnes suunnat alkavat hahmottua (joskus vuonna 2019).